Miehen kylkiluu

Juhannuksen kohokohta oli käsillä, kun suuntasimme Strömforsin ruukkikylään. Suomennettuna ihan vaan menimme Ruotsinpyhtäälle, vaikka sekin kuullostaa hienolle. Miljööhän on mitä ihanin ja syitä sinne menoon on monia ja aina voi keksiä lisää. Tällä kertaa se perimmäinen syy oli MIEHEN KYLKILUU!  Maria Jotunin klassikko, jonka ensiesitys oli jo 1914, on nyt nautittavana tuoreeltaan ja niin naurettavana. Onhan sillä naurutakuu.
Ilma oli mitä parhain, aurinko paistoi ja tuuli piti loitolla ötökät!

Juttuhan menee niin, että paljastamatta isompin juonen käänteitä, niin nostan hiukan henkilöitä. Tarinassa on kolme miestä, jotka ikäänkuin kaikki ovat kahden naisen loukussa! Niin ja sitten on vielä neljäs mies, joka ei saa sitä yhtäkään...

Apteekkarina, Jussi vaa, nii oli Veli-Pekka Ristaniemi. Kyllä oli menoa ja meininkiä, kun välillä teki mieli Ainaa ja sitten se oma vaimo Ellikin oli niin nam.

Ainan osassa iloitsi Sanna Ristaniemi, jotenkin sen oloisena, kuin olisi tiennyt, miten kaikki päättyy.

Essi Rönnkvist oli topakka Elli, jonka mieli muuttui lennosta. Oma mies, apteekkari Jussi olisi niin ihana, mutta mitä Elli näkee Yrjössä? Onhan Yrjö toki lääkäri, mutta...

Seppo-Ilmari Siitonen toimii lääkärin virassa tässä näytelmässä! Hänelle taitaa jäädä luu käteen, joskaan ei se miehen kylkiluu.

Topias on se pikkasen hei-hei, niin pihi, että laihialaisetkin kalpenis. Akka kuoli, niin eipä surettanut, vaan uusi piti saada tilalle. Juhana Rönnkvist huutaa ja mesoaa just niin, että yleisöstäkin joku pyörtyi. Ei nyt ehkä sen takia, mutta aika vaikuttavaa. No eipä silti, uusi kylkiluu oli miehelle tulossa.

Miina, joka oli jo tyrkyllä toisaalle, sai kun saikin miehen. Miinan roolissa hempukkana loistaa Maria Krestjanoff, joka oli uusi kasvo Ruukinmyllyssä.

Vapaamielinen renki Tuomas haluaisi kaksi naista. On siis kahden vaiheilla kaiken aikaa, kun ei tiedä, mitä oikein tekisi ja tekee mitä tahansa, niin ei ole hyvä - kellään! Marko Lindholm on lyömätön! Koko rooli, alusta loppuun asti oli riemullista seurattavaa ja etenkin eturivistä. Tuomas on mies, jonka haluaisi niin Amalia kuin Miinakin. Molemmat melko lailla määrätietoisesti ovat miehen päättäneet saada ja mies on naisen armoilla.

Amalia on nainen, joka tietää mitä tekee ja haluaa. Leski ja pöljän Topiaksen sisko.  Sanna Ristaniemi sukkuloi hyvin kahden roolin välissä ja tekee mainiota komediaa.

Ruukinmyllyn kesäteatteri on ihan omaa luokkaansa! Siellä on ihan omintakeinen tyyli vetää esityksiä ja hyvä mieli jää pitkäksi aikaa. Nyt vaan kaikki sinne viihtymään ja hei, arvuuttelemaan kuinka moni näyttelijöistä joutuu uimaan! Kaikkea muutakin nähtävää piisaa koko rahan edestä!

Kuvat: Kini Laine

Pertti Sveholm ohjasi Kunnon komedian

Pertti Sveholm on nähty parina kesänä Heinolan kesäteatterin näyttämöllä. Tänä kesänä ei nähdä, miksi ei, niin siksi, että hän on ollut ohjaajan roolissa esityksessä Kunnon komedia.

Kuva: Lauri Rotko
1. Mikä oli se juttu, että hyppäsit ohjaajan saappaisiin tämän kesän näytelmässä?
-  Ihan normaalin kaavan mukaan minä tähän ohjaajan hommaan tulin, eli Heinolan tuottaja Saija Jäppinen kyseli olisinko halukas astumaan remmiin. Olen ollut täällä näyttelemässä pari kertaa joten tunsin jo talon tavat, ja tiesin että kaikki toimii. Ja kun mukana on liuta taitavia näyttelijöitä, niin oli helppoa tehdä päätös mukaan lähdöstä. Ohjaaminen sinänsä ei ole minulle mitenkään uutta.

2. Ohjaaja vai näyttelijä - kumpi on enemmän ominta oloasi?
- Molempi parempi! Näytteleminen ja ohjaaminen ruokkivat kivasti toisiaan, ja on terveellistä vaihtaa välillä näkökulmaa, niin katse pysyy terävänä.

3. Tyttäresi Pihla näyttelee Kunnon komediassa. Millaista on työskennellä tyttären kanssa? Siis, vaikuttaako isä-tytär-suhde millään lailla ammattimaiseen työskentelyyn?
-  Pihlan kanssa olen aiemmin näytellyt useammassakin jutussa, nyt sitten ensimmäistä kertaa Pihla on minun ohjattavanani. Ei siinä mitään ihmeellisyyksiä ole, työ on työtä. Saman minä vaadin Pihlalta kuin muiltakin, ja hän suhtautuu minuun kuin muihinkin ohjaajiin. Harjoitusten jälkeen ollaan sitten taas isä ja tytär.

4. Jos olet useina kesinä hikipäässä näytellyt näyttämöllä, niin mikä on tämän kesän juoni?
- No nyt ei tarvitse hikoilla ihan samaan malliin kuin näyttämöllä, voi laittaa muut hikoilemaan. Farssissa täytyy pitää huoli siitä, että rytmi säilyy ja energiatasoa on korkealla, ja silloin lavalla joutuu välillä juoksemaan. Se on kesäkuumalla paitsi raskasta, myös hauskaa.

5. Miksi Heinola? Kerro meille kaikille, miksi kannattaa tulla Heinolaan ja näkemään sen kesäteatteri?
- Heinolaan on aina onnistuttu saamaan erinomaisia näyttelijöitä, jotka ovat ansioituneita komedian taitajia. Näyttelijät herättävät komedian henkiin. Vaikka Heinolassa ollaan kesäisissä tunnelmissa ja kevyellä mielellä, niin töitä tehdään tosissaan. Tarkoitus on tarjota yleisölle kunnianhimoista viihdettä. Uskon, että yleisö saa rahoilleen vastinetta.

Kiitos Pertti haastattelusta!

Kunnon komedia

Kesäteatterikierros oli erittäin hyvä aloittaa Heinolasta! Heti näin aluksi on pakko antaa vinkki, että Heinolaan kannattaa lähteä ajoissa. Jos lähdet viime tipassa, menetät paljon. Minulla on tapana tehdä niin, että saavun Heinolaan siten, että saan auton paraatipaikalle ja sitten jalkaudutaan, katsellaan kaupunkia ja nautitaan siitä pikkukaupungin rauhasta ja ihaillaan maisemia. Pikkuhiljaa astellaan kesäteatterin alueelle, missä voi ihailla pihapiiriä ja asennoitua tulevaan esitykseen. Portit aukeavat ajoissa ja yleisö saa kaikessa rauhassa soljua paikoilleen.

Tänä kesänä on vuorossa Kunnon komedia. Pääosassa ei ole Kunto, vaan  Roland! Brittihuumoria Dave Freemanin näytelmänä, jonka on osaavasti ohjannut Pertti Sveholm. Jos on aiemmin käynyt Heinolan kesäteatterissa, on nähnyt Sveholmin lavalla, nyt ei nää.
Sen sijaan, hänen tyttärensä Pihla Penttinen loistaa Julia Dickerby'n roolissa kuin vanha tekijä. Anteeksi ilmaisu, mutta missä vaiheessa hän on kerennyt kasvaa aikuiseksi ja vetelee osansa niin hienosti, että niin... Kerron tähän pikkusivujutun - kun poistuimme esityksestä takaoikealle, niin eräs rouva huusi sinne, missä oletettiin näyttelijöiden vielä lymyilevän: HYVÄ PIHLA!!!! Olisin voinut yhtyä siihen huutoon!

Kyse on siis komediasta, missä paikkana on Terveyskylpylä, sen omistajat ja asiakkaat ja, no niin, koska on kyseessä hupailu, niin menneisyys kummittelee ja siitä sitä riemua sitten repeääkin. Julia Dickerby'n mies on Roland, jonka roolin vetää ihanine kulmakarvoineen Risto Kaskilahti. Hän ei petä, ilmeet ja eleet kertovat ihan kaiken ja siitähän me kaikki tykkäämme.

Menneisyys "kummittelee" lähinnä Sidneyn vaatteissa, joita tässä esityksessä kantaa vaihtelevalla tyylillä Taisto Oksanen, josta todella on moneksi. Hän on kertakaikkisen ärsyttävän ihana.  Mitä tulee siihen, että asiakkaana on Vanessa Harbinger, niin olin vallan haltioitunut siitä, että Jonna Järnefelt veti sen osan niin huikeaan tyyliin. Olin aikaisemmin nähnyt häntä vain vakavimmissa rooleissa, niin miten ilahduttavaa oli nyt tämä niin kovasti paljon hauska osa, mistä jäi hyvä maku.

En aio kertoa juonta, koska se vaan on jokaisen itse koettava! Mutta, Jaana Saarinen on tärisyttävä anoppi! Joka paikassa ja ei missään. Pokkana se, joka haluaa pelastaa kamelin uima-altaasta, kummastelematta sen enempää, miksi se on sinne joutunut! Anu Sinisalo on vakuuttava tai ainakin melkein, naiskonstaapeli, aivan kuin suoraan jostakin englantilaisesta vanhan ajan poliisisarjasta.

Hahaa, viimeisenä vaan ei hullumpana tai... no juu, ihan kuinka vaan, esittelen kuitenkin Hooperin! Hooper on asiakas ja hänen osassaan hauskuuttaa Jari Pehkonen. Aina kun Hooper oli vuorossa esiintyä, niin jopas nauratti.  En voi sille mitään, mutta Jari Pehkonen, niin hänessä on jokin piirre, mikä herättää kaikki nauruhermot!

Heinolan kesäteatteri - se kuuluu kesään! Tälläisenä keskiäkäisenä tätinä otan avecikseni aina jonkun lapsistani mukaan antamaan kommenttia ja siitä syntyy suorastaan kilpailu, kuka pääsee mukaan! Näytelmä siis sopii kaikenikäisille ja vaikea kuvitella, että joku ei tykkäisi.

Joten, lievä vihjaus! Menkää Heinolaan! Se on koettava! Nimim. "kokemusta on"

Kuvat: Lauri Rotko

On meillä...

On meillä...
      - näytelmä tavaroista ja ihmisten suhteesta tavaraan!

Kuusankoskella nuoret ovat vallanneet estradin ja ottaneet sen todella haltuun. Oli ilo seurata, nauttia siitä suunnilleen tunnin mittaisesta esityksestä.
On meillä... on Karolina Eklund-Vuorelan käsikirjoittama ja ohjaama. Ohjattavina 11 nuorta, iältään 16-23-vuotiaita.

Kuva: Elina Winne

Keskeisessä hahmossa on ullakolle unohtunut Molla-Maija, jonka ympärille koko tarina kietoutuu. Kenelläkään ei ole nimiä, on vain ihmisiä, jotka toimivat ajan hengen mukaan. Tavara on tärkeä, sitä ilman ei voi olla ja se tuo tyydytystä. Niin ajankohtaisia asioita tuotiin esille, että aivan varmasti jokaiselle katsojalle tulee jotain osuvaa.

Mukana tässä nuorten ryhmässä on vain yksi mies, joka pärjää erittäin hyvin naisten joukossa. Todella tasapuolisesti jokainen pääsi esille ja osoittamaan kyvykkyytensä. Näissä nuorissa oli niin aistittavissa sellainen nuoruuden into ja tekemisen meininki. Sitä oikein sydän sykkyrässä otti kaiken vastaan ja oli onnellinen siitä, miten sai seurata lahjakkaiden nuorten esitystä.

Toteutus oli mielenkiintoinen ja sitä olisi seurannut pitempäänkin ja etenkin toivonut, että esityksiä olisi enemmän. Esitys nauratti, pani ajattelemaan, ihastutti ja jopa herkisti!

Lämmin kiitos teille: Ilona Lehtonen, Laura Manninen, Elli Nieminen, Jenna Sjögren, Jenna Pilli-Sihvola, Kia Raitanen, Suvi Lehtoranta, Riku Myller, Emma Nokelainen, Nea Paajanen, Jonna Pilli-Sihvola.

Maukka, Väykkä ja suuri seikkailu

Kouvolan teatterin kevään 2018 koko perheen mahtavava näytelmä on Maukka, Väykkä ja suuri seikkailu. Alunperin tarina on suositun lasten kirjailija Timo Parvelan kirja ja sen on ohjannut ja dramatisoinut Kouvolaan Johanna Sorjonen.

Tähtinä tässä loistavat kissa ja koira, Maukka ja Väykkä. Lisäksi muut kyläläiset, jotka joutuvat mukaan suureen seikkailuun. On aarre ja taikajuomaa, on jännittäviä tilanteita ja kaiken kattava ystävyys.

Nina Petelius-Lehto kehrää ja sähisee Maukan roolissa juuri niin kissamaisesti kuin kissan kuuluukin. Panu Poutanen koirailee Väykkänä ja on se rauhallisempi osapuoli. Kun Maukka haluaa säpinää, Väykkä hoitelisi mieluummin puutarhaansa, mutta lähtee mukaan Maukan menoihin.
Suuri seikkailu alkaa, kun posteljooni Vuohi Mäk Käkätin pelmahtaa paikalle.

Vuohi Mäk Käkätin sarvien ja parran alta löytyy Petteri Hautala, joka paitsi on ihan vuohen oloinen, niin tämän näytelmän musiikista kuuluu iso kiitos hänelle. Huuliharppukin soi vuohelta, wau! Biisit olivat svengaavia.
Tarinan muita osapuolia ovat Tiina Winter possuna, Possu Röhkötti ei kaikin osin ihan näyttänyt possulta, mutta kuullosti kyllä! Raimo Räty oli niin hauska Härkä Möö, että niin ääni kuin kuopiminenkin näytti jotenkin niin luontevalta. Satu Taalikainen kotkotteli Kana von Got'n höyhenissä arvokkaasti heltta heiluen.

Päästäiset! Koko tarinan kohokohdat ja seikkailun aiheuttajat ovat Karhu Murhinen ja Seitikki Murhinen. Karhu Murhinen edustaa sitä kilttiä päästäistä, jonka esittää niin hyvin Rebekka Viitala, että päästäisetkin voisivat olla kateellisia. Vähemmän kiltti päästäinen on Seitikki, Karhun sisko, jossa ketkuilee Jaana Raski.

Jokaisessa kunnon sadussa on onnellinen loppu, niin tässäkin ja hyvä niin. Tuli hyvä mieli, kun poistui salista. Tarinan ohella jäi mieleen Sanna Halmeen lavastus ja puvut. Lavastus oli satumainen, kas kummaa ja puvut olivat oivaltavat, eläimelliset.

Jos menee aikuisena katsomaan satunäytelmää, eikä ole ihan satuihmisiä, niin tarinasta saa irti paljon, kun seuraa sitä näyttelijän työtä. Olin ihan haltioitunut siitä, miten sitä niin taidolla osataan näytellä eläimiä!

Nyt koko perheen voimin teatteriin!

Kuvat: Timo Tuviala

Normaali

Kiitos Ella, että tulit Kouvolaan. Esitit meille esityksen Normaali. Annoit meille jotakin, mikä kosketti. Saimme olla läsnä 14.4.2018 klo 13:00 Kouvolan teatterin Klubilla ja nähdä ja kuulla sinua. Sinun lisäksi myös Joonas Mikkilä (koskettimet) ja Riku Vartiainen (sello).

Normaalisti erityinen oli eka biisi.
“Jos vain istun tässä, kukaan ei huomaa.
Kaikki pitävät normaalina.”
Sie Ella, et oo normaali! Ei kukaan arkielämän normaali, laula niin kuin sie. Äänellä, joka osui suoraan sieluun.

Kuva: Jiri Halttunen

Kuka normaali nousisi siitä, mistä sie nousit? Muistan aina sen, kun sain äidiltäsi tiedon, että nyt ei ole Ellalla kaikki hyvin. Miten itketti ja harmitti, ihan omista henkilökohtaisistakin syistä. Mutta, jotenkin tiesin, että sie nouset, taistelet ja selviät. Siksi, kun lauloit Suojelusenkelin, sydämeni käpertyi ja nosti tunteita niin pintaan, että ne muttuivat kyyneliksi.

Nuorallatanssija, niin sekin osui ja miten hieno Heikki Harman suomennos Mikael Wiehen biisistä. Esitys oli niin upea ja miten sitä kuunteli sanasta sanaan, makustellen ja kuinka se hitaasti syöpyi tajuntaan, että niin se on. Sinäkin, oman elämäsi nuorallatanssija, kuten jokainen meistä omalla tavallaan.

Tavallinen nainen, Paula Vesalan biisi. Kuka se loppujen lopuksi on tavallinen, millainen on tavallinen ja etenkin tavallinen nainen. Sie Ella, et oo tavallinen, vaan olet ainutlaatuinen.

Vittu, kun vituttaa (Ismo Alanko) oli se osio, missä kaikkia nauratti. Esitit sen niin kertakaikkisen hauskalla ja jollain lailla itsekriittisesti, että yleisöllä oli helpottava hetki, koska kaikkia joskus vituttaa ja jos sinua, niin ei mikään ihme.

Anna muiden kantaa (Joel Mäkinen) - niin jokainen suht normaali, itsenäinen aikuinen ihminen haluaa pärjätä itse, tehdä kaiken itse, mutta joskus joutuu ottamaan apua vastaan ja jos sitä on tarjolla, aina parempi.

Nämä ja kaikki muutkin biisit, kaikki ne sanat, joita lausuit siinä välissä, kaikki se, miten sie liikuit lavalla, oli sitä, mikä tuntui äärimmäisen hyvältä, juuri niin hyvältä, että sydämestä otti, sillai hyvällä tavalla.

Esityksesi antoi niin paljon, että sen soisi monen näkevän, että jos jaksaisit, veisit sitä vaikka minne, koska siitä saisi vertaistukea kohtalotoverit ja sitten me kaikki muut, saamme uskoa ja toivoa vaikkapa vain huomiseen.

Kaiken tämän oli ohjannut Lotta Jäppinen, siskosi. Sekin niin ihana juttu, että sisaruksilla on niin lämpimät välit, se on aina hieno asia ja sekin minua liikutti. Maailmassa sattuu ja tapahtuu niin paljon pahoja asioita, niin kun jotain näin lämmintä näkee ja kokee, niin taas jaksaa!

Kiitos Ella - olet niin tärkeä! Siunausta ja varjelusta elämääsi nyt ja aina!

Rautanaula

Kuusankosken teatterin Luolanäyttämöllä 6.4 ensi-iltansa saanut Rautanaula hyppäsi heti listan kärkeen "tämä on pakko nähdä". Miksikö, niin olin lukenut kirjan! Tommi Liimatta on armoitettu kynän käyttäjä ja Rautanaula on hänen ensimmäinen jännitystarina. Varsin onnistunut sellainen. Dramatisoinnin on tehnyt Mirka Seppänen ja Kuusankoskelle Rautanaulan ohjasi Heidi Koskinen-Järvisalo.

Kai Malmirinne on menestyvä myyntitykki, jolla matkustuspäiviä tulee hyvin paljon. Hän itseriittoisena naissankarina on juuri sellainen kuin sen osaisi kuvitellakin. Matti Olenius tekee mittavan roolin, jota voi vaan ihastella.

Tarina alkaa siitä, että Kai Malmirinteen vaimo on kadonnut!? Jossain vaiheessa oli mielenkiintoinen ja hauskakin juttu se, että jotkut naiset tykkäävät kadota ja aloittavat sen jo 15-vuotiaina. Kai Malmirinne puhuu ja selittää kaiken. Esiintyy niin hyvin, että ei ihme, kun saa pomoltaan (Kimmo Puhakka) ylennyksen.

Vaimo, joka on kadonnut, on nimeltään Raisa. Hänen siskonsa Raili huolestuu enemmän sisarensa katoamisesta ja tupsahtaa tämän tästä kyselemään. Mira Peussa sisarena on topakkana, toisin kuin miehensä Pentti, joka viihtyy parhaiten autotallissa. Ari Lahtinen Penttinä on se lupsakka pullon kallistelija, joka rauhallisena ja tasaisena on taustalla, kun muut hermoilevat.

Kimmo Puhakalla on toinenkin rooli. Hän on naapurin Teuvo. Ihan hömelö ukkeli, jonka elämä on vaimonsa Ullan vallan alla. Teuvo on surkuhupaisa ja jotenkin niin ressukka, mutta silti tärkeässä roolissa.

Aija Kajama  jämäkkänä rikosetsivänä tutkii tapausta ja välillä hän on lutusena mummuna, jota käy jotenkin niin sääliksi.

Pentillä ja Raililla on tytär, Aino. Niin kuin usein on, aikuiset jättävät nuoren elämään ihan omaa maailmaansa. Ainon osan vetää niin hengästyttävän hyvin Viivi Mauno, että kun hän astuu estraadille, melkein vettä tulee silmiin, kun ihan hypnoottisena seuraa häntä ja imee joka sanan.

Rautanaula on se ratkaiseva ja tärkeä juttu tässä tarinassa ja millä tekniikalla se toimii, niin ihan mahtavaa. Sitä vaan tuijotti ja melkein teki mieli mennä lähempää katsomaan. Jos se olisi ollut mahdollista, en silti olisi uskaltanut.

Tämä näytelmä on jännittävä katsoa ja kokea. Miten ihmismieli on niin arvoituksellinen. Sillä on omat syynsä ja salaisuutensa käyttäytyä.

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo