maanantai 16. heinäkuuta 2012

Roskisprinssi

Kun Roskisprinssi tuli elokuviin, se jäi minulta katsomatta ja kyllä harmitti. Vasta nyt, vuotta myöhemmin se elokuva osui käsiini, DVD-versiona. Erheellisesti kuvittelin katsovani sen kotona asuvan nuorisoni kanssa, mutta sainkin katsella sitä ihan yksin! Ei paha, sillä se oli ihana elokuva!


Nuori Jed ei halua toteuttaa vanhempien unelmia vaan ottaa ja lähtee. Joutuu itäsuomalaiseen pikkukaupunkiin, missä asuu aluksi teltassa. Kun rahat loppuvat, Jed hakee töitä ja niitä ei oli valittavissa, on otettava mitä saa. Ensin lehden jakajana ja sitten roskakuskina.
Käsittääkseni leffassa noudatetaan kirjan aikaa eli 90-lukua, koska on vielä lankapuhelimet käytössä. Elokuva on siis Tuija Lehtisen kirjan pohjalta tehty.

Nuoria upeita näyttelijöitä oli ilo katsoa. Pidin tavattomasti Jedin(Jon-Jon Geitel) ja Lulun(Pihla Maalismaa) särmikkäästä suhteesta. Veera, alkoholiin menevä leskirouva oli myös varsin liikuttava persoona. Kaiken kaikkiaan luulin aluksi, että tulossa on jotain lällyä, mutta ei sinne päinkään.

"Toteuttamalla muiden unelmia menettää omansa."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oliskos jotain sanottavaa ;)