Sali oli jotakuinkin täynnä eli elokuva tai sen aihe kiinnosti muitakin. Mahduimme kuitenkin sisään ja samalle riville, mikä sinänsä oli aika ihmeellistä, se että me siis todellakin olimme kaikki samalla rivillä...
Elokuvaa tähditti Putous-tähdet Armi Toivanen(Sanna) ja Riku Nieminen(Aleksi). Lisäksi Aku Hirviniemi(Jouni) oli myös avioliiton pilaavia tapoja hämmentämässä.
Sanna tekee tutkimusta siitä, miksi ja mitkä ovat syyt, kun ihmiset pilaavat avioliiton. Hommahan etenee varsin mallikkaasti, mitä nyt pikkasen on kuormasta syönnin makua. Sannan ystävän Ainon roolissa on Essi Hellén, joka on varsin piristävä uusi kasvo. Ainolla on "kyky" ennustaa asioita milloin mistäkin, pääasiassa radio-ohjelmista. Siinä, missä Sannaa ei parisuhde kiinnosta, Aino ei muusta haaveilekkaan.
Sanna tapaa erilaisia pariskuntia aina häistä alkaen. Jouni on hänen assarinsa, jonka avioliitto ei ole parhaimmasta päästä. Jounin vaimon roolin uskottavasti ruikuttaa Pamela Tola, jonka tunnistamiseen meni kotvanen.
Elokuva on hauska ja harmiton. Voi olla että yks sun toinen tunnistaa jotakin, jos uskaltaa tunnustaa. Suosittelen, sillä ihan on katsottava pätkä. Niin, ja kannattaa mennä katsomaan jo sen takia, että miten käy Sannan??? Armi Toivanen oli roolissaan erittäin hyvä, mutta senhän jo saattoi arvatkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oliskos jotain sanottavaa ;)