Olin lukenut Peter Franzenin kirjan, joten minulla oli siis melko lailla taustatietoa ja osviittaa siitä mitä tuleman pitää. Olin otettu! Leffa tuli syliini ja se kosketti kaikin tavoin. Vaikka kuin puhuttaisiin, miten lapsuus on huoletonta kulta-aikaa, niin kaikilla se ei ole ollut sitä.
Pientä Peteä näytteli kerrassaan loistavasti Olavi Angervo, siis hän oli suorastaan hämmästyttävä. Kun kerrotaan lapsen näkökulmasta, siihen tulee jotenkin sellainen todenmukaisuus ja kyky kokea kaikkea. Niin oli Petenkin kanssa, joka vuoroin pelkäsi, vuoroin nautti pikkuhetkistä ja jopa nauroi. Onneksi oli ympärillä myös niitä "terveitä" aikuisia.
Perheidylli oli ihana, täynnä rakkautta ja kivaa hulluttelua. Taustalla vaanii kuitenkin pelko, pelko siitä, kuinka isä ottaa alkoholia ja muuttuu täysin toiseksi. Ne tilanteet olivat kerta kerralta hurjempia. Tässä tapauksessa isovanhemmat(Ismo Kallio ja Marja Packalén) olivat kyllä niin pelastavia enkeleitä! Kaikesta huolimatta, vaikka isä muuttui hirviöksi, minun kävi häntä sääliksi.... Samuli Edelman oli niin vaikuttava.
Peter Franzen onnistui kirjoittamaan koskettavan kirjan, hän myös ohjasi ja käsikirjoitti tämän elokuvan ja näyttelee pienessä roolissa omaa biologista isäänsä. Hyvää työtä!
Tämä elokuva jäi puhuttelemaan, se meni niin syvälle, että seuraava yö meni painajaisten parissa. Silti, kehoitan kaikki näkemään tämän, juuri sen takia, että se on niin totta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oliskos jotain sanottavaa ;)