sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

Häräntappoase

 Häräntappoase on klassikko! Anna-Leena Härkösen esikoisteos vuodelta 1984. Härkönen oli silloin 17-vuotias. Sen jälkeen kirjasta on tehty tv-sarjoja ja lukuisia teatteriesityksiä. Nyt on vuorossa Iitin kesäteatterin esitys, minkä ovat ohjanneet Jan ja Katri Nyquist.

Iitissä lauteille hyppäsi joukko nuoria, jotka loistivat innolla ja taidoillaan niin, että oli todella riemullista seurata sitä menoa. No, jokunen vanhempikin oli mukana, mutta kyllä nuoriso oli täysin valovoimaista.

Pääosassa on Allu Korva, joka joutuu lähtemään heinäkuuksi maalle, Torvenkylään heinätöihin, vaikka hänellä olisi ollut ihan muita suunnitelmia. Antti Tuominen esittää niin luontevasti Allu Korvaa, että olin todella ihastuksissani. Torvenkylässä on Takkisen perhe, missä Lahja Takkinen (Enni Sormunen) ottaa Allun sydämellisesti vastaan. 

Svante Takkisella (KariTaavila) pumppu vähän reistailee, niin on hyvä kun on nuoria miehiä auttelemassa. Allun kaverina on Pasi Rutanen, joka on myös tullut heinätöihin. Pasia tulkitsee Aamu Ojapalo ja hyvin tulkitseekin! Vielä on yksi, Tauno Takkinen, Takkisten oma poika, joka on kyllä "tavan tauno". Vaan millainen esitys Simo Heinolta! Aivan herkkulista luonnehdintaa ja kun Heinolla oli vielä kaksi roolia. Hän on Allun kaveri Taala, äärimmäinen sähläri ja sitten vuorostaan Tauno, joka säätää omalla tavallaan. 

Upea traktori oli mukana näytelmässä ja sen kyydissä ne heinät! Kiva, ettei tarvinnut kuvitteellisia heiniä. Kaiken aikaa teksti kulkee kuin rasvattu, upeaa muorten kieltä, missä sanotaan asiat niin kuin ne on, riemullista verbaalista tykitystä ja mitä muuta se voisikaan olla, jos teksti on Anna-Leena Härköseltä, jonka on muuten dramatisoinut Antti Laukkarinen. 

Pasi vie Allun heti kylille, missä Torvenkyläläiset tapailevat ja niin on Allu alkanut viihtyä, etenkin kun tapaa Kertun. Kerttu Hurme hurmaa Allun ja Allu rakastuu. Kertun roolissa on Lumi Kaariaho, joka reippaasti kiukuttelee, äksyilee kuin konsanaan teinityttö. Mitenkään ällörömanttiseksi ei tilanne päädy, mutta onhan siinä kuitenkin nuoruuden kesähehkua. 

Kokonaisuudessaan esitys on aivan mahtava. Kiitos nuoret! Ei ollut pelkkiä ulkoa opeteltuja reploja vaan myös ihan oikeaa tulkintaa eleineen ja ilmeineen. Nyt uskoisin, että jospa nuoretkin innostuisisvat lähtemään liikkeelle ja katsomaan tämän esityksen. 

Kuvat: Pauli Similä

2 kommenttia:

  1. Heissan! Kiitos arvostelusta, se lämmittää mieltä. Kuvien kredittiin on tullut Kuvaamo F8, mutta nämä kuvat ovat Pauli Similän ottamia, pystytkö korjaamaan? T. Kirsi | Kuvaamo F8

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä loistava Häräntappoase! Jos Päijät-Hämeen seudulla enemmän pyörit, niin käypäs kattomassa Nastolan Pisarateatterin Nummisuutarit. Erittäin hienosti sekin toteutettu. Vahva suositus!

    VastaaPoista

Oliskos jotain sanottavaa ;)