perjantai 20. marraskuuta 2026

Mikä on Neuvo-Teatteri?

 Olen muutaman kerran käynyt Haminan Neuvottomassa nauttimassa Neuvo-teatterin esityksistä, joita on ollut Lauvanniemessä kesäisin. Nyt myös "talviteatteria" ihan sisätiloissa. Mikä on Neuvo-teatteri, niin siitä kertoo henkilö, jonka yhytin ja joka esittelee itsensä näin:

 Olen Henri Saarainen, pitkäaikainen Neuvo-teatterin toimija.

Ensimmäinen roolini oli ”näytellä salamaa vuonna 1996 näytelmässä ”Matkalaukkukostaja”

Mulla oli silloin räjäyttäjän lupakirja ja siten saatoin tehdä pyrotekniikkaa.

 

Sen jälkeen tuli ihan puheroolejakin ja näyttämöllä kului useampi kesä. 

Mulla on ollut ilo saada toimia teatterissa lähes kaikissa mahdollisissa ”virkatehtävissä” ja toimissa.

Nyt syksyn tuotannossa lavastajana ja tuottajana. 


 1. Kertoisitko, mikä on Neuvo-teatteri ja missä se vaikuttaa?

Neuvo-teatteri on lähes 50 vuotta vanha haminalainen harrastajateatteri.

Päänäytös on kesäteatteri Lauvanniemessä


 2. Milloin ja miten tämä teatteri on saanut alkunsa?

Teatteri sai alkunsa innokkaista pääosin Neuvottoman kylän asukkaista koostuneesta esiintyjäporukasta, joka alkuun esiintyivät iltamissa ja pikkujouluissa.

Tästä palavasta innosta Neuvo-teatteri syntyi ja lähti kasvamaan. Virallisesti Neuvo-teatteri perustettiin 1978

 

 3. Miten sinne on rekrytoitu "henkilökunta”?

Henkilökunta koostuu pääosin näyttelijöiden perheenjäsenistä ja lähipiiristä, sekä muista innokkaista harrastajateatterin ystävistä.

 

 4. Miten valikoitte ohjelmiston?

Näytelmien valinnan toteuttaa erillinen, tehtävää varten koottava ryhmä, joka lukee näytelmiä ja etsii sopivan.

 

 5. Nyt teillä menee siellä Gabriel, tule takaisin? Miksi juuri tämä?

    Kerro vielä, miksi tämä kannattaa tulla katsomaan?

Teatterin väellä oli halukkuutta kokeilla syysnäytäntöä ja näytelmäksi valikoitui Gabriel, Jan Mykkäsen ehdotuksesta.

Mika Waltarin teksti on erinomainen ja vieläkin ajankohtainen huijarikomedia. Seuratalo Jukola tarjoaa esitykseen aivan erityiset puitteet.

Mun mielestä meidän näyttelijät tekevät tässä esityksessä aivan huikeaa työtä. Tule ja koe, et kadu!

Kiitos Henri!

Kuvat: Henri Saarainen 

sunnuntai 15. marraskuuta 2026

GABRIEL, tule takaisin

 Mika Waltarin vuonna 1945 kirjoittama näytelmä Gabriel, tule takaisin, on klassikko, hulppea tragikomedia, joka viehättää aina. Nyt sen voi nähdä Neuvo-Teatterin esityksenä Jukolan seuratalossa Haminan Neuvottomassa. 

Oli perjantai ja 13.päivä, ihan hemmetin pimeetä ja äärimmäisen kostea sää, mutta kyllä vaan kannatti ajella tätä esitystä katsomaan. Jukolan seuratalo on vanhempi kuin itse näytelmä, sillä siellä on havinaa jo vuodesta 1931. Päästiin oikein nostalgiapöhinöihin.

Gabriel, tule takaisin on sellainen näytelmä, missä on vain neljä näyttelijää, joten reploja siunaantuu jokaiselle aika lailla riittävästi, mutta hyvin jakautuivat ja roolisuoritukset olivat niin loistavia. Ohjauksen on hoidellut Ninni Suntio. Voi vaan uskoa, miten on ollut melkoinen työmaa tämä, mutta yleisö on kiitollinen.


Alkuasetelma on se, että meille esitellään Angerin sisarukset Ulriika ja Kristiina. Heillä on kirjakauppa ja erittäin askeettinen ja tylsä elämä (näin katsojan kannalta). Ulriika on sisaruksista se vanhempi ja vaalii isän perintöä ja on oikea siveyden sipuli. Päivi Pollari vetää happaman sisaren roolin kyllä niin mallikkaasti. Sisaruksista nuorempi, Kristiina on se, joka on heidän arkeensa kyllästynyt ja hänellä on salaisuus.... Mervi Leinonen roolittaa hömelön siskon osaa kyllä luontevasti.
Kolmas naisista onkin sitten ihan eri maata, sillä hän on siskosten sisaren tytär Raili ja hänen avunaan on nuoreus ja kauneus, mikä ärsyttää etenkin Ulriikaa. Viivi Vartiainen on roolissaan sellainen ihanan pirskahteleva, joka piipahtaa aina tuulettamassa sisarusten tunkkaista asennetta. 


Entäs sitten Gabriel! Jan Mykkänen istuu osaansa kyllä niin hyvin, että olihan sitä ilo seurata. Se, miten hän käy melkoisen skaalan siinä, kun vetää suvereenisti hurmurin osaa ja sitten taas ollen häikäilemätön huijari. Ilmeitä ja eleitä myöten herätti yleisön nauruun. 


Vaikka näytelmä on vanha, se on edelleen varsin toimiva. Jatkuvasti saadaan tietää erilaisista rakkaushuijareista. Kuinka käytetään hyväksi rakkauden kaipuuta ja siinä sitten viedään kaikki. 
Kuka sitten ketäkin huijjaa, on arvoitus. Vaikka olin nähnyt tämän näytelmän ennenkin, niin en muistanut kaikkea, joskus on hyvä, kun unohtuu, ja niin ollen oli mukava yllättyä.

Päivi Pollari pääsi näyttämään kykynsä hienosti, kun ensimmäisellä puoliajalla hän oli niin kovin hapan ja tiukka Ulriika ja sitten toisella puoliajalla ihan kaikkea muuta. Rakastunut vanha hupsu oli kaiken kaikkiaan hupaisa. 

Jälleen tuli sekin ilmi, miten paljon näitä huijauksia jää pimentoon, koska niistä ei kerrota kenellekään, sillä "Mitä nyt ihmisetkin sanoisivat?" Tämä tarina tuli nyt meille kerrottua ja tämä on sen verran kiitettävästi rakennettu tulkinta, että yhtään en huijaa, kun sanon, että kannattaa käydä katsomassa. 

Kuvat: Jarno Koivula / Studiovisuals

torstai 12. marraskuuta 2026

Kouvolan teatterin JOULUSHOW

 Se aika vuodesta, kun on pimeää ja paikoitellen sataa ja ei paista. Kaikki eläväiset ovat jossain määrin nuupallaan. Mikähän siihen auttaisi? Mie voin kertoa ja vieläpä sillä lailla innosta puhkuen, että lääke lähes kaikkeen on Kouvolan teatterin Joulushow! Sitä aina jää odottamaan jo edellisen vuoden show'sta lähtien. Nyt se paukahti estraadille ja miten se oli sanalla sanoen: IHANA!

Saatiin nauttia niin monenlaisesta esityksestä, kun oli musiikkia, vakavasti ja huumorilla, sitten oli sketsiä, paikallisuutta, taas musiikkia ja ne hiivatin Tiernapojat!!! Jouluevankeliumikaan ei koskaan petä. Kyllä sitä ihan väkisinkin kummastelee, miten samasta aiheesta aina vaan saa uutta. 

Ensi-illassa oli todella koominen, hupaisa hetki, kun näyttelijöillä pokka pettää... Vaan sehän olikin sitä, että yleisö lähti mukaan. Ensin oli, että mitäs nyt ja sitten alkoi se mukana oleminen ja tuli sellainen fiilis, että me kaikki, näyttelijät ja yleisö, ollaan siinä samassa hetkessä ja se oli vaan aika lailla kiva tunne. Naurettiin kaikki, yhdessä.


Koska on kyseessä JOULUSHOW, niin joululauluja kuultiin, mutta miten, niin eräskin setti olikin varsin kiintoisaa. Kuinka kaikki alkoi suht lempeästi, sulassa sovussa ja sitten se laulumittelö olikin ihan mieletön. Miten musiikilla voi leikkiä, niin sekin on ihan loputonta. 


Joulupukki piipahti myös paikalla, sillä onhan se nyt ihan vissi, ettei ilman häntä tulisi mistään mitään. Hänellä vaan oli hieman kyseenalainen tehtävä, mutta siitäkin sitten selvittiin. 


Eskolanmäki oli jälleen saatu mukaan wanhaa kotimaista elokuvaa mukallen ja oli muuten oiva juttu ne kahvikupit, joiden taakse voi piiloutua, kun alkaa olla hilpeetä. 

Koko JOULUSHOW oli jälleen niiiiin onnistunut, että tuli sellainen euforiahumala, että sitä vaan höpötteli sen jälkeen mitä sattuu, että eihitto, mitä me just nähtiin, että miten oli mahtavaa ja kuinka taas jaksaa ja perskutti, ku toivoi, ettei loppuisi ikinä ja mitä mie just sanoin, eikös ollu ihan huikee....

Satu Taalikainen on tämän setin ohjannut ja on mukana itsekin, mutta hänen seuranaan lavalla temmeltää Sami Kosola, Johanna Heimonen, Panu Poutanen, Tiina Winter, Markus Waara, Satu Lemola, Annina Rubinstein ja Jarno Hyökyvaara. 
Paljon on muitakin tekijöitä ja taas kiinnitin huomioni valoihin. Valosuunnittelusta vastaa Esa Kurri. Kun niillä valoilla vaan saadaan niin se tunnelma nostettua vielä paremmaksi. 

Viel se ORKESTERI!!! Iikka Kahri (kapellimestari), Harri Ruotjoki ja Sami Laakso. Sellanen TRIO, että kuulosti ihan isolta orkesterilta!

Taitavien ihmisten taitavia esityksiä on aina ihan suunnaton ilo katsoa!

Joulushow on se sellainen piristyspilleri vuoden pimeimpään aikaan ja sen teho on 100%

Kuvat: Kouvolan teatteri


lauantai 7. marraskuuta 2026

JOULUKALENTERI - Luukut auki !

 "Marraskuu on kuukausista julmin", ainaskii ku mitä kattoo ulos, kun on pimeetä ja niin kovin kylmää. Vaan siksipä onkin ihan mahtavaa ottaa vastaan kaikki mahdollinen piristys ja sellainen ruiske on nyt tarjolla Kotkassa, joka on viritellyt niin maan mahtavan Joulukalenterin! Tykkäsipä sitten jouluhössötyksestä tai ei, niin tämä esitys on niin riemukas, että se saa valoa ja lämpöä pimeyteen. 

Sitä oli heti sellaisissa täpinöissä, että mitähän sieltä tulee, kun 24 luukkua avautuvat...ja kyllä, joka luukussa oli aina jotain yllättävää ja ohjelmaa laidasta laitaan. Nyt mukana olivat myös Kotkan seudun musiikkiopiston musiikkiteatterilinjalaiset, huikea rypäs upeita nuoria, joiden osuus oli kyllä niin raikas. Oli ilo seurata, miten hienosti kaikki sujui, vaikka porukkaa oli välillä lavan täydeltä. Tarja ja Pena heittivät omaa settiä ja sehän oli ihan oma lukunsa, ei kun luukkunsa.
Jo heti ensimmäisen luukun avauduttua, sitä oli ihan kaikinlaissa värinöissä, kun Taivas lyö tulta-biisi paukahti esiin.
Jarkko Sarjanen
veti soolon ja kuinka hienosti nuoret hoitivat loput. Sarjanen myös hoiti koko kalenterin juonnot yhdessä Ella Mustajärven kanssa. 

Saimme nähdä myös Napakympin! Juho Markkanen oli aivan ilmiömäinen Kari Salmelainen. Miten vanhasta ja suositusta ohjelmasta olikin saatu hupaisa versio, kun ei paljoa edes tarvinnut muutella. Pienellä korostamisella sai aikaseksi hyvinkin koomista settiä. 

Anne Niilola oli taas niin tähtenä!! On siis mainittava, että jokaisella näyttelijällä oli nippu erilaisia roolisuorituksia ja välillä sai olla tarkkana, kuka siellä nyt viiksien yms. takana on. Niilola oli mm. pikkutyttö Mallu ja sitten yks kaks Aulikki 90v. 

Mikkomarkus Ahtiainen, Lise Holmberg, Osku Haavisto, Kalle Kurikkala, Miia Maaranen, Juho Markkanen, Ella Mustajärvi, Mirka Mylläri, Anne Niilola ja Jarkko Sarjanen olivat kaikki niin elementissään! Kalle Kurikkalan lauluääni oli niin sielua hivelevä, että sitä olisi voinut kuulla loputtomiin.

Vaikka Kotkan näyttelijät ovat ihan mahtavia muusikoita, niin aina se vaan yllättää, kuinka moni heistä laulamisen lisäksi osaa tarttua soittimeen kuin soittimeen. Lisäksi oli puikoissa vielä Arttu Huopainen ja Wiljami Salminen. 18 erilaista biisiä kuultiin ja millaisia sovituksia. Koko joulun sää oli sellainen potpuuri, että kyllä sitä mietti, miten paljon sitä oli harjoiteltu.

En halua kertoa juurikaan enempää, sillä toivon jokaisen saavan sen nautinnon siitä, mitän kunkin luukun takaa avautuu. Kun kaikki 24 luukkua oli auenneet, niin tuli sellainen olo, että olisi vaan halunut vielä toiset 24 luukkua. Kotimatkalla juttelimme, että oliko joku luukku parempi kuin toinen? No ei, kun kaikkien luukkujen takana oli aina jotain niin spessua.

Kuvat: Jukka Koskinen

lauantai 31. lokakuuta 2026

Siunattu hulluus

 Siunattu hulluus o alunperi Aapelin kässäri ja Aapelihan ol oikeest Simo Puupponen, jonka muutkii tekstit ovat niittäneet mainetta. Monet muistavat elokuvan vuuelt ööö, nii ku millo? No se ol  vuos 1975.  Vaa ny eletää vuotta 2026 ja sen Siunatun Hulluuen voi nähä Anjalankosken teatteris, Myllykoskel. Miepä kävin sen siel kattoos ja ai, mite mie olin vaikuttunu, iha tul sellain tutunoloin fiilis siit, et kyl sit voi olla siunattu hullu. 

Näytelmän dramatisointi o Jorma Kairimon ja Anjalankosken teatterii sen o ohjant Mari Kahri, siis aika lail sellain ohjaaja, ku osaa hommansa sillai kunniallisest ja varsi kiitettäväst.

Yhtää mie en muistant, mite se juonen kulku menee, mut ku se eteni, nii tul jotaa sellaisii varhasii muistikuvii jostaa reploist, et ahaa, no nii, näi se men. 


Lähtökohtahaa o se, ku Rummukaise vellokset päättävät, et ku yks heist o hiuka hei-hei, ni se o saatava Hullujen Huoneel! Jote ei ku lähtövermeet pääl ja Liinu-hevoin (Minna Sipinen) kiesiin etee ja sit menoks. Suora se tie sinne ei suinkaa ollu ja matkal sattu yhtä sun toista. 
Velloksist Ana (Jarmo Pilli) ja Vilippus (Tero Turkia) kokivat, et ovat jonkii verra viisaampii, ku Elmeri (Jukka Sinkkonen) ja sitähää se ol sit koko matkan aikaan. Huikee kolmikko, josta jokahiin veti iha parastaa, mut pakko antaa läpyt Sinkkosel, joka singahti välil Nestorin langon rooliinkii. Kaik ilmeet ja olemus ol nii mainiot katottavaa. 


Entäs sit polliisit! Juntuseen Marja Timonen-Pilli, Viiliäiseen Jaana Kurittu ja Piiroseen Pilvi Puhakka! Vankilanjohtajaan viel oikee natsimeininkii paukutteleva Elli Onnensuo. Huikeen karrikoituneita hahmoi! 


Timo Kuritun  Lempinen!!! Ei hemmetti, mikä tarinaniskijä. Siis sellain het alkujaa vangitseva tyyli kertoo juttuu. Juur se sellain, et selittää mitä tahansa, nii juu-juu, uskotaa uskotaa. Jaana Kuritun rooli Jappo Hussona ol ja sitä luokkaa, et mite sai ihailla sit heittäytymist. 


Aika monel ol monta roolii ja sekös o ain maukast kateltavaa. Raijaliisa Laukkanen ol opettaja Horsma, mut myös Hintto-muori, minkä pälpätys ol kyl nii muikeaa. Nii ja mite siin ol kohtaukset järkätty nii, jot men sillai vuoronperää, Hintto-muori ja Jappo Husso. Ol vähä nii ku ois tennist seurannu. 

Mie en paljasta millää lail tät kupletin juont, vaa haluun ilmasta, mite vaikuttavan esityksen kävin kattoo ja mite mie taas, jällee kerra, oon nii syväst vaikuttunu siit, mitä harrastajat saa aikaseks. Kaik olvat nii hyvii, nii mahettoma valmiit omis suorituksissaa. 

Sit viel kaik äänet, valot, puvustus, jumalaare, mikä homma, mut ku o sellain sakki, joka sen osaa ja hoitaa, ni mikäs sitä o istuu kattomas ja ottaa vastaa kaik se, mitä o saatu aikaa. 

Jote, kantsii mennä ja ottaa Siunattu hulluus haltuu!

JK. Ku nii vauhil rustasin arvioit, nii oisinhaa mie voint mainita niinkii hianon jutun, et täs näytelmäs ol nuoriiki mukaan ja uusii sellasii! Paavo Sinisalo se ol nuor Elmeri, mut ol myös nuor Ana. Sit niit kylän nuorii pimatsui esitti Netta Hietakallio ja Veera Sorsa. Varsin mukavaa ain se, ku o nuorii löytäny mukaan, ni o jotenkii sit sellain lämmin jatkuvuuen fiilis!

Kuvat: Pekka Kaatiala

maanantai 26. lokakuuta 2026

Kohtuullista

 Kuusankosken teatteri viettää 70-vuotis-juhlavuottaan ja huolimatta siitä, että kaupunki vei teatterilta tilat (aiperhana, miten se vieläkin kirvelee), niin eipä vienyt intoa ja paloa. Kuusankosken teatteri elää ja vaikuttaa edelleen ja nyt saadaan nauttia aivan mahottoman upeasta esityksestä, mitä esitetään Kuusankosken Kansantalolla. KOHTUULLISTA on esitys, mikä ei jätä ketään kylmäksi, saati sivuun. 

Karolina Eklund on ollut se voimahahmo, joka on käsikirjoittanut ja ohjannut sellaisen setin, missä saadaan kaikki tunteet peliin, koko ihmisen elämä ja etenkin naisen elämä. Silti se ei ole fanaattinen naisasiajauhatus, vaan lyödään faktat estraadille, niin että itekin oikein hätkähti, kun samalla palasi muistiin samanlaiset hetket, kaikki ne sanomiset, mitä sai kuulla pienenä tyttönä, sitten vähän varttuneempama ja entäs äitinä ja ylipäätään naisena. 

Yksitoista toinen toistaan upeampaa naista esittää tätä esitystä. Olin niin innoissani ja häkeltynyt siitä, miten jokainen oli omaksunut oman roolinsa ja millä tunteella ja miten hienosti se tuotiin esiin. 

Koko esityksen toteutus oli aivan valloittava, kun yhtään ei voinut arvella, mitä tapahtuu ja kyllä tapahtuikin!
Mutta - Agapetuksen Viisi vekkulia on kuitenkin eräs teema ja se on niin hupaisa, kuinka nämä naiset niitä rooleja siinä vetävät. Nauratti niin, että vesi silmistä roiskui. 

Varsin ilahduttavaa oli se, että kaikki naiset vetivät niin yhtäköyttä, eri ikäisiä, eri kokoisia, mutta kaikki toimi niin, että miten sitä oli ilo seurata. Koko tarina kulki jouhevasti ja asia tuotiin esiin niin, ettei se ollut paatoksellista vaan sellaista raikkaan todellista. 
Sitä jäi miettimään, että onko näin, ollaanko aina vaan ajateltu, että niin se kuuluukin mennä?

Naisen elämä on melko lailla jännää, monellakin tavalla. Miten se nuori ja vanhempi nainen kohtaavat, ymmärtävät toisiaan. Loppujen lopuksi ihan hyvin. 
Suklaakonvehdit kuuluu myös tarinaan ja onkin varsin omaperäinen ja kosketti minua ainakin aika lailla. 

Kohtuullista on esitys, mikä kannattaa käydä nauttimassa, sillä siitä jää hyvä mieli ja sellainen jännä fiilis, aivan kuin olisi saanut paloja jostain jo koetuista hetkistä.

Kuvat: Aino Forsström

sunnuntai 18. lokakuuta 2026

OPRI

 OPRI on tarina, mikä on alunperin Kyllikki Mäntylän käsikirjoitukseen tehty näytelmä vuodelta 1954. Muistan nähneeni elokuvan ja pitäneeni siitä. Nyt näin saman tarinan Mikä?teatterissa Markku Kekin ohjaamana ja kaikki palautui mieleen. Oprin tarina ja millainen se oli ja millainen se on edelleeen ja pidin siitä.

Opri on Karjalan evakoita, nähnyt ja kokenut paljon, mutta silti se hyväsydämisyys vaan niin säteilee hänestä. Hän joutuu kunnalliskotiin, koska mökki, jossa hän on asustellut, puretaan alta pois. Kunnalliskotiin saapuessa, hän ensi alkuun törmää Jussiin, joka hänen tavaransa kuljettelee sisälle ja on se ensimmäinen tuki ja turva. Oprina loistaa Aija Kajama niin sydämeen käyvästi, että ihan väkisin sai lopussa naaman märäksi. Jussin osassa luontevana nuorena miehenä on Janne Järvisalo, ihan kuin suoraan sieltä vanhasta kotimaisesta elokuvasta, nyt vaan väreissä.

Kunnalliskodin asukkaat ovatkin sitten varsinainen sortin sakki. Huru-ukot, Otto ja Alpertti sähläävät sen minkä ehtivät. Rolf Hedman ja Pirkka Mäkelä ovat kuin kaksi koomikkoa, jotka menevät ees sun taas ja aina on jotain meneillään. Mutta ne mummut olivat kyllä niin hupaisia, että monta kertaa tuli mieleen se elokuva ja ne useat kohtaukset siitä. 

Akviliina, Miina ja Tiina ovat vallan mainioita, kukin niin omintakeinen oma persoonansa. 
Ulla Tiainen on niin mahtava kiukuttelija, kaiken aikaa pahantuulinen Akviliina, joka sittemmin pikkuhiljaa alkaa sulaa. Etenkin kun Opri vähän näpäyttää:

»Sitähä se miulkii ol! Kylmäs aitas saip monet yöt pelätä ko mies rälläs ympär kyllää ja hakkas kottii tullessaa! Ja kaip se aiheestakkii ... en mie ees lasta hälle saanunna ... mutt nyt on hyvä! Hää kuunteloo ko mie puhun.»

Miinan roolissa vetää niin osuvasti ja hyväntuulisesti pälpättäen Sirpa Serovuo. Ihan tuli eittämättä mieleen Elna Hellman. Ritva Muhonen Tiinan osassa nukahteli ja höpötteli mitä sattuu ja useita kertoja samoja asioita. 
Monet naurut saivat mummujen replat yleisössä aikaan, sillä jos ne olivat koomisia, niin siksi, että ovat niin totta myös tänä päivänä.

Jokaisessa kunnon tarinassa tarvitaan poliisia ja sehän saapui ihan mielellään paikalle, koska kunnalliskodin johtajatar neiti LAINE (ei sukua) oli niin kovasti paljon mieluinen. Jarmo Lindgren hoiti virkaansa moitteettomasti ja Anika Kumpulainen vakuuttavasti johtajattaren pestiään.

Lisäksi mukana ovat kiltti ja ihana Anttilan emäntä, joka mielellään tarjoaisi Oprille pientä torppaa omalta tilaltaan, mutta miksi ja miten siinä sitten käy, niin enpäs kerrokkaan. Tia Aronen on oiva emäntä ja antaa heti niin kiltin olon vaikutelman.
Sitten on Heinäsirkka! Kunnalliskodin siritttävä aputyttö, jolla on pääasiassa mielessä vaan tanssit ja vapaa-ajan menot. Nea Danckaarts on niin roolina kanssa sinut, että ilokseen katteli.
Opri se sitten hänenkin asiansa unena näki ja miten näki, niin mene katsomaan!!!

Opri on niin oiva ja osuva paketti, mistä nauttii koko matkan ja mistä jää hyvä mieli!
Sopii kaikenikäisille!

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

sunnuntai 4. lokakuuta 2026

Neiti Marple ja tuijottava katse

 Kouvolan teatterin tämän syksyn toinen ensi-ilta nähtiin 3.10.2026 ja se oli Neiti Marple ja tuijottava katse. Tuttu ja turvallinen Agatha Christie, joka aina on osanut kirjoittaa tarinat, missä et voi arvata murhaajaa. Tyyli on se, että tapahtuu murha ja sitten marssitetaan esiin kaikki mahdolliset ehdokkaat. Vaikka kuin yrittäisi arvata, niin olet väärässä. Itse olen aina pitänyt siitä, että tarina on ihan paras, jos en arvaa murhaajaa. 

Kouvolan teatteriin tämän arvoituksellisen murhamysteerin on ohjanut  Miika Muranen. Huikeeta työtä, sillä hänellä on myös Giuseppen rooli. Ja kyllä - olin niin ihastuksissani, että tuo tyyppi, joka koikkaloi näyttämöllä roolissaan, on sitten ohjannut koko hela hoidon! 

Aika lailla alussa tapahtuu murha, niin kuin yleensä ja siitä se sitten alkaa selvittely, kuka voisi olla murhaaja ja pitikö alunperin uhrina olla joku toinen. Näppärää ja koukuttavaa. Keskeisissä rooleissa ovat Annina Rubinstein, jonka osa on olla tunnettu näyttelijätär Marina. Jenni Rautiainen on raikas ja napakka vieraileva tähti ja uppoaa hyvin Heatherin osaan. 

Koko touhun pääosaa vetää kuitenkin Neiti Marple, jonka Jenni Kokander on omaksunut kyllä ihan täysin palkein. Unohdin jopa sen, että Neiti Marple, Jane Marple on oikeasti ihan joku muu, niin kuin vaikkapa Jenni Kokander. Ihastuttava osa, missä Neiti Marple latelee totuuksia ja on kovasti paljon oikeassa. Hänen ystävänsä poika, Ylikomissario Dermot, on yleensä aina joka asiassa piirun verran sivussa. Jarno Hyökyvaara on varsin uskottava Ylikomissario.

Panu Poutanen on omassa osassaan vakuuttava Marinan aviomies, Satu Lemola ja Tiina Winter molemmat sellaisia, että vasta loppumetreillä selviää, mikä on heidän osuus koko tarinassa. Johanna Heimonen on Ella, joka paikan sihteeri ja Markus Waara, joka Heatherin aviomiehenä yrittää saadaa ääntään kuuluville ja ihan turhaan. Satu Taalikainen on Neiti Marplen ystävä, Dolly,  välillä rasittava, mutta onkin sitten varsin mukava. 

Heti alussa panin merkille äänisuunnittelun, sillä se oli aika lailla sellaista tunnelman luomista, joten isot läpyt sille, kelle se kuuluu eli Antti Helinevalle.  Valosuunnittelusta vastaa Esa Kurri, Wau! Sitten nettisivuilla, niin uudistetuilla nettisivuilla, koska ei ollut sitä käsiohjelmaa, että Skenografi on Minna Välimäki. Hetken mietin, mikä on skenografi??? Lavastaja, näin sitten ymmärsin, joten oli kyllä ihan toimiva lavastus.

Kaiken kaikkiaan oli upeasti esitetty tarina, oli ihanaa olla ihan hukassa sen suhteen, kuka on murhaaja. Parasta oli ne kaikki näyttelijäsuoritukset, mitkä tekivät koko touhusta sellaisen uskottavan paketin. Sitä ihan eli mukana, että mitä tapahtuu ja kuinka tämä päättyy. 

Kuvat: Kouvolan teatteri

maanantai 28. syyskuuta 2026

Menomekko

 Kun vietin lomaani Valamossa, niin sainpa sieltä vinkkejä käydä myös Varkauden teatterissa, missä kuulemma menee hulvaton Menomekko! No, otin vinkistä vaarin, pyysin mukaan kaverin, pantii menomekot päälle ja lähettiin katsomaan Menomekkoa. 
Varkauden teatteri on ihanan vanha, sillä se on syntynyt jo vuonna 1898 eli varsin kunnioitettava ikä. Koska olimme paikalla hyvissä ajoin, niin tuli katseltua seiniä sillä silmällä nii ulkoa kuin sisältäkin, että ovat ne paljon nähneet. Muutenkin oli sellainen ihana vanhan ajan fiilis. Ihana ensivisiitti.

Menomekko on Mari Perankosken käsikirjoittama ja ohjaama hauska näytelmä. Sitä oli kyllä jo kiva etukäteiskutina, että saattaa olla jonkin verran hupaisa esitys ja olhaa se!
Istuttii ihan täpötäydessä salissa ja aistin kyllä hyvin voimakkaasti sen, että kaikki pitivät tästä esityksestä.

Menomekko on musiikkinäytelmä, missä kuullaan 15 erilaista biisiä, joista muutama on loihtinut settiin Jouni Hynynen. Biisilista on joka tapauksessa varsin vaikuttava. Hurjan upeita ääniä näillä näyttelijöillä!!!


Menomekon helmat heilahtaa aina 1950-luvulta tähän päivään, joten kivaa nostalgiapöhinää on tarjolla. Pääparina ovat Matilda ja Kassu eli heitä tulkitsevat Saara Saastamoinen ja Ville-Veikko Valtanen. Näppärä elinkaari parisuhteelle, missä Matilda unelmoi maailmalle lähdöstä, mutta juuttuu sitten kotikonnuille Kassun vaimoksi ja sama arki jatkuu. 

Savo-Karjala-yhteys on hauska! Karjalain pitopöytä, ku pittää het saaha kaik maholliin loihittuu tarjol. Savolainen se on aina vähän niin kuin parjaamassa, mutta mielipiteet vaihtuu tiuhaan ja tiukasti. 

Sota-aikaset kaveritkin ovat toinen Savost, toine Karjalast ja jutut sen mukasii. Karjalaiselt juttu irtoo, kun se savoilain enemmänkii myhäilee. Hyvin vetivät Pekka Johansson Ruutinaamana ja Juha Vuorinen Kylymänviileenä.


Puvustus oli mahtava! Kiinnitin monta kertaa huomiota siihen ja etenkin Aapo Puustin vaatetukseen, joka oli Kaitsu, se joka haaveili nuorena, että pääsis vaatteita suunnittelemaan. Sari Kirjavainen on puvustuksen takana, joten läpyt sille!!!
Aapo Puustin liikkuminen oli kyllä sulavaa!

Koko esityksen toteutus on aivan huikea! Mimmi Rantalan Suolasieni-akkeli oli niin hupaisa ja siinä tuli nokkelalla tyylillä kerrottua paikkakunnan kaupat. Suolasieni-akkeli vaan pelmahtaa paikalle ja taas on hauskaa. 
Näyttelijöitä on 12 ja rooleja rutkasti enemmän. Välillä joutui oikein tarkentamaan katsetta, että kukas se siellä nyt temuaa. Just joku poistui näyttämöltä ja eikös vain kohta ole takaisin, mutta täysin eri roolissa. Niin nautittavaa teatteria, että ei kyllä kerennyt miettiä kertaakaan, paljonko kello on. 

Pimeisiin iltoihin kannattaa nykästä menomekko päälle, ottaa mukaan joku, ihan kuka tahansa ja mennä nauttimaan, miten Menomekko pelmahtaa!

Kuvat: Petteri Aartolahti


sunnuntai 20. syyskuuta 2026

Miestä näkyvissä

 Sitä kun on meikäläinen taas perinteisesti sellasella seutukunnalla, että Joensuun teatteri on hollilla, niin olihan se päästävä käymään. Sillee somasti sattui, että oli juuri ensi-ilta-aika näytelmälle MIESTÄ NÄKYVISSÄ. Miten niin oli intoa ilmassa, että olin sit avecini kanssa jo päivää aiemmin tarjoamassa itseämme katsomoon... Oisko se mitä, vanhuuen höperöintiä, koska se piikki on aina auki. Tulimme sitten seuraavana iltana uudestaan ja nyt oli sitten oikea aika. Joensuun teatteri on jo rakennuksena miulle sellainen paikka, että sitä kattelee kaikkea, seiniä ja ihastelee vessan ikkunoita yms. Mutta asiaan!

Meille tarjoiltiin risteily, Miestä näkyvissä, jonka on käsikirjoittanut Marja Kangas ja dramatisoinut Satu Rasila.  Kaiken aikaa kilkutteli jossain alitajunnassa joku tuttu juttu ja se ratkesi siinä vaiheessa, kun olimme jo omilla paikoillamme ja viereen tupsahti mies, jolla oli kirja! Vanha kirjastonarttu heti haukkana utelemaan, mikä kirja? Ja hän näytti sen: Marja Kangas: Miestä näkyvissä ja heti syttyi lamppu, että ilmankos, niin oli tuttu kansi. Joskaan en ole sitä vielä lukenut, vaikka käsissäni kirja on muutamia kertoja mennyt. Joensuuhun tämän naurujumpan on ohjannut Sarianne Tursas ja on siinä ollut hommaa. 

Pääosassa on Sirkku Pirinen, näyttelijä, jonka roolissa loistaa Maria Karhapää. Ei juukelispukelis, mitä menoa ja meininkiä, kun Pirinen on jätetty juuri ennen kuin täyttää nelkyt. Oli niin miehensä Jalon aikonut vietellä, että nyt tehdään lapsi, mutta Jalolla onkin joku Vanessa, Ruotsista, joku jäätelömerkki. Sirkku panee sitten toimeksi, ensin roikkuu Jalossa, sitten jakaa omaisuuden, käy terapiassa, tapaa deittejä ja tähän kaikkeen kannustavat ystävät.

Jos on Maria Karhipäällä päärooli, niin kyllä kovilla ovat ne muut kolme näyttelijää, joilla on hallussa kaikki ne muut suoritukset, koska näytelmässä on yhteensä 40 roolia! Maria saa kyllä upeasti sirkuttaa Sirkkuna mielin määrin, kun Aino Karlstedt, Anna Ojanne ja Samu Stenberg hyppäävät roolista toiseen aivan hämmästyttävällä taidolla. 

Aino Karlstedt oli aivan mahtava, energinen ja notkea kaikissa rooleissaan. Kun hän oli teatteriohjaaja Juho Kasper, niin voi hyväänen aika, kun osasi olla uskottava sähläri. Sit ne kaikki muut roolit siihen päälle.

Anna Ojanen muuttui myös niin, että sitä aina kattoi, kukas se siinä. Jalon äitin, Varpun rooli, joka siis puhui koko ajan, jopa sisään hengittäessä, oli aivan hervoton. Kyllä ne kaikki muutkin tulkinnat aiheuttavat sen, että isot läpyt niille!

Samu Stenberg meni myös osasta toiseen niin, että välillä oli aivan ihmetyksestä pyörryksissä, että voiko se olla sama henkilö? Etenkin, kun Sirkun deittejä käytiin läpi....

Puvustukselle ja sille, miten ne vaatteet kerettiin vaihtaa, ihan superisot peukut, sillä siellä vamasti on säpinää kulisseissa, kun vermeitä vaihetaan. Pukusuunnittelijana on Ella Törmikoski ja sitten puvustomestarina Nina Paakkunainen ja pukijoina Sanna ja Soile Tarvainen.

Miestä näkyvissä on niin huolettoman hauska esitys, jolle saa nauraa ihan kepeesti, mutta se kuitenkin tuo pikkasen esille tätä päivää. Miten parisuhde muuttuu ja mitä sen jälkeen tapahtuu, vaan niin kivalla ja hyvällä tavalla ja sillai karrikoiden, että sen kyllä ymmärtää.

Oli näkyvissä mitä tahansa, niin kantsii tämä esitys käydä katsomassa eli kun varaa liput, niin silloin on Miestä näkyvissä. Tarkkana sitten niiden aikataulujen kanssa, ettei käy niin kuin minulle.
Itse asiassa mie voisin kuvitella tämän näytelmän sopivan aika lailla jollee pikkujouluporukalle!

Kuvat: Riikka Hurri




sunnuntai 13. syyskuuta 2026

Kultalampi

 Kotkan tämän syksyn toinen ensi-ilta oli KULTALAMPI! Olipas kultainen Kultalampi. Moni varmaan muistaa siitä elokuvan vuodelta 1981, missä Henry Fonda ja Katharine Hepburn näyttelivät pariskuntaa... No, minä muistan siitä ehkä mainoksen, mutta en ole ollenkaan varma, näinkö elokuvan. Sen sijaan näin tämän Kotkan esityksen, mistä pidin tavattomasti. Käsikirjoituksen on silloin aikoinaan loihtinut Ernest Thompson ja suomennos on Arto af Hällströmin. Kotkassa upean ohjauksen on suorittanut Mikko Korsulainen. Mielenkiintoisen lavastuksen on tehnyt Alisha Davidov. Edelleen mietin, miten se ovijuttu meni. Kun esitys alkoi, se ovihässäkkä oli niin kuin etuperin, mutta sitten se muuttui toisinpäin, enkä osanut sitä itselleni selittää, mitä tapahtui? 

Pääparina taistelee ja rakastaa Norman ja Ethel, Kotkan teatterin konkarit, Kari Kukkonen ja Anne Niilola. Siis miten nautittavaa sanailua vanhalta (kyllä, haluan käyttää tätä sanaa) pariskunnalta. Ukko kiukuttelee (?) no, minun mielestä aika lailla monen ikämiehen ihan normaalia käytöstä, jota sitten vaimo hiukan petailee. Se huumori oli kuitenkin ihan niin parasta! Normanissa näin jotenkin niin oman isäni, joka oli aika lailla fyysisestikin Kukkosen oloinen. 

Kun tytär Chelsea tulee käymään, monien vuosien jälkeen ja tuo miesystävänsä ja tämän pojan, niin tilanne alkaa saada potkua. Koskaan ei ole mistään juuri puhuttu, mutta läppä lentää. Uskoisin, että monille ihan tuttu juttu. Kun sitten Bill Ray'n poika jää kesäksi Kultalammelle, niin aijai... Kalle Kurikkala on todella uskottava ja ihana 15-vuotias Bill Jay Jr. Usein se tarvitsee sen, että hypätään yhden sukupolven yli. Sillä kyllä muistan edelleen, miten isäni kohteli minua ja miten sitten lapsiani. 

Norman ja Bill Ray keskustelevat aika jännästi. Kaksi eri sukupolven miestä juttelevat, mikä on laitonta ja laillista seksiä. Aivan loistavaa settiä. Mikkomarkus Ahtiainen on niin suvereeni vävyehdokas, että pois alta. 

Posteljooni Charlie oli Chelsean ystävä. Osku Haavisto oli hellyyttävä Charlie, joka vaan nauroi kaikelle ja jota Norman pilkkasi, mutta ei se haitannut. Olisi halunut Chelsean, mutta hienoa, kun Chelsea oli Bill Rayn kanssa. 

Miia Maaranen se kuitenkin kirvoitti kyyneleet, kun hän Chelseana yritti saada isäänsä jonkinlaista yhteyttä. Tämä tuli aika lähelle itseänikin ja voisin kuvitella, etten olen ainoa. Jos on jonkun kanssa läheinen, jos se on paljon samanoloinen, niin miten sitä tulee toimeen? Paljon ajatuksia herättää.

Mutta - kannattaa mennä katsomaan, sillä paljon hupia piisaa, sillä miten sitä joka asiasta saakin aina sen huumorin kukan kukoistamaan. Siinä samalla tulee varsinainen asiakin sitten julki. 

Kuvat: Jukka Koskinen