3 SIMOA

Leffailta! Jee, Äire ja Poika. Ajaa karautimme Kuusaalle entiseen malliin. Poika oli jo kyllä tutustunut uuteen Veturinkin elokuvateatteriin. Äire tarttee aikaa, ennen ku tohtii uuteen mennä.

Vaan Studio123 esitti 3 Simoa. Pelkkä nimi on ihan huvittava (anteeks kaikki Simot).

Yksi ei halua olla SIMO, toinen esittää SIMOa, kolmas ei vielä tiedä olevansa SIMO.
Siitä on hyvä lähteä ja mennä ihan simona eteenpäin.

3 SIMOA on hauska elokuva ja oli kiva tutustua uusiin kasvoihin, mitkä niin hyvin roolinsa vetivät. Olin yllättynyt siitä, että ihan kuin nämä uudet kasvot olisivat olleet jotenkin parempia kuin ne vanhat.

Tarinakin oli hauska. Lasse(Rami Rusinen) ja Simo(Olli Rahkonen) ovat asuntovarkaita. Kun Simo törmää lasten rattaita työntävään Eevan(Paula Vesala), hän tajuaa naisen olevan se sama, joka oli ilmoittanut hänelle jokin aika sitten olevansa raskaana. Simo ei kuitenkaan halua isäksi ja passittaa Lassen näyttelemään häntä. Miksi, niin siksi, että naisella on arvokas perintökoru. Kaikki ei kuitenkaan suju niin kuin Simo haluaa...

Henkilögalleria on aika mahtava muutenkin ja kaikenlaisia tilanteita tulee ja menee.

Tämä elokuva oli tosi kiva, piristävän hauska! Sitä kannattaa mennä katsomaan ihan simona!

Kukkoilua kerrakseen!

Suoraan töistä lähdin uuteen kauppakeskus Veturiin. Ihan kamala ajatuskin mennä sinne ja niin pyysin nuorimmaiseni mukaan, että jos paukkaa paniikki päälle, niin voi taluttaa miut ulos sieltä. Onneksi ei tarvinnut. En suinkaan mennyt sinne kauppoja katsomaan, vaan CHEEK oli siellä! Ihana Cheek!

Kyllä, Cheek on syypää mun hymyyn...

No, Cheek toimi vaan hyvänä lämppärinä, sillä äkkiä pois sieltä kauppakeskuksesta ja kohti Kuusaan teatteria! Siellä oli Rokkikukko(Sami Kosola)!!!!
Hitto, mikä kukko ja mikä draivi! Tunti sellaista sulkien pörhistelyä ja nokitusta, että kaikki kanaset ne niitylle ajoi... Kukko veteli iki-ihania biisejä sellasella kukkoilulla, että melkein katsojillakin tuli hiki.
Välispiikkeinä kukko heitti niin kukkoilevasti kanamaista tarinaa, että kaikki kanat kikattivat aivan tikahtuakseen!
Rokkikukon taustalla hääri Hanhi - HONK - ja millaista kitarointia! Ei uskoisi, että hanhista on moiseen. Oisko ollut Villihanhi(Aki Väkevä)? Lisäksi Pikkukukko(Elsa Kosola) kukkoili Rokkikukon siivellä.

Tää oli siis ihan pakko nähdä, kuulla, kokea! Toivottavasti kaikki ajattelevat samoin!

https://www.facebook.com/Rokkikukkoilua

Sydämeni laulu

Kouvolan teatterin tämän syksyn musikaali on Sydämeni laulu, mikä lauloi itsensä suoraan sydämeeni!

Johannes Korpijaakko on niin Aleksis, että se vaan vie, uppoutuu tarinan vietäväksi, lumoutuu siitä. Aleksis Kivi kirjoittaa ja kärsii köyhyydestä ja siitä, miten hänen tekstinsä menevät läpi, kuinka ne otetaan vastaan.

Aleksis Kiven naiset ovat hyvin esillä. Sitähän se Sydämeni laulu on - rakkautta! Albina(Elina Ylisuvanto) oli Kiven suuri rakkaus. Fanjunkkarsissa emännöitsijä Charlotta(Satu Taalikainen) ja piika Hilda(Heljä Heikkinen) myös, vaikka eivät ehkä ihan samalla tasolla kuin Albina.

Lukuisat laulut, ne kaikista tutuimmat, ovat sävelletty Jukka Linkolan kynästä ja sydämesta uudestaan ja ovat niin ihania. Heti ensikuulemalta ne vaan uppoavat jonnekin syvälle ja nostavat pintaan jotain herkkää. Tämän olen kuullut muiltakin eli ei ole kysymys vain minun ylenpalttisesta herkkyydestä.

Kaikki laulut ovat kauniita! Uusi kasvo Heljä Heikkinen teki upean ensivaikutelman upealla lavatyöllään ja aivan uskomattomalla lauluäänellään. Se oli niin puhtaan kaunis, että sitä olisi kuunnellut loputtomiin.

Sydämeni laulussa on kaikkea. Se on surullinen ja hauska, erikseen ja yhtä aikaa. Siinä on lauluja siivittämässä upeat koreografiat ja se jää mieleen, se jää lauluna sydämeen.

Kaikki olivat niin hyviä, niin taitavia, mutta jos olisi ihan pakko, niin nostaisin Satu Taalikaisen laulaman Onnelliset esiin! Sen voisi vetää vaikka uudestaan encoren aikana.

Kuvat: Marja Seppälä

Tauluja ja lauluja !

Helsinki-viikonloppuna kävin lauantaina Katariina Sourin taidenäyttelyn avajaisissa. Uudenmaankadulla Galleria 4-kuus. Kyllä kannatti, sillä Katariinan taulut olivat häikäiseviä, ihan sanan varsinaisessa merkityksessä. Niitä voi katsoa ihan vaikka kuinka kauan tahansa ja koko ajan niistä löytää jotain uutta.

Siellä oli monta niin kaunista taulua...

Tämä osoittautui melkeinpä heti minun lemppariksi!
Hyvänä kakkosena oli tämä:

Kaikkien pitäisi siellä käydä, joten ei ku sinne!

Seuraavana päivänä oli vuorossa konsertti.

Ei sitten mikään pikkukonsertti, vaan Stadikalla oli lisäkseni n. 12000 muuta. Reilut kolme tuntia saatiin nauttia LEONARD COHENin aivan huikeasta esiintymisestä. Oli ihan uskomatonta nähdä, kuinka 78v mies oli niin vetreässä kunnossa. Herra Leonard loikki pitkin lavaa ja oli tämän tästä polvillaan jonkun soittajan edessä ja ihan yhtä näppärästi hän nousi aina ylös.
Ääni oli käsittämätön, niin että oikein selkäpiitä värisi, kun hän laulunsa aloitti.

Tähän sitten se biisi, mistä minä eniten tykkään....

Tie Pohjoiseen

Taas oli leffailta käsillä, kun sain houkuteltua oman teinipoikani kanssani elokuviin. Vettä satoi kuin ei koskaan ja siksi olikin hyvä syy mennä nakertamaan popcorneja Studio123:een ja katsomaan ihan mahtava leffa Tie Pohjoiseen.

Isä ja poika - leffa on targikoominen kuvaus isän ja pojan suhteesta, jota ei juurikaan ole ollut. Isä on häipynyt pojan ollessa pieni ja hän palaa 35 vuoden jälkeen. Siinä on melkoinen aukko paikattavana. He lähtevät kohti pohjoista, minne isä, Leo(Vesa-Matti Loiri) haluaa pojan, Timon(Samuli Edelman) viedä.

Matkalla pysähdellään milloin minnekin ja milloin minkäkin takia. Käydään tapaamassa tärkeitä ihmisiä. Kaikkea hassua ja hulvatonta sattuu matkan varrella. Ihan paras kohtaus on hotellissa, missä isä ja poika intoutuvat laulamaan(Kuolleet lehdet). Meinasin alkaa laulaa mukana.

Tarina kuljettaa ja se koskettaa. Isä on se elämää nähnyt, kaikessa rentoudessaan viisas. Poika, se fiksu ja nuori, pikkasen kapinallinen ja uhoava. Vaan miten ihanaa, että lähti isänsä matkaan!

Tämä elokuva on ihana ja se jää mieleen pyörimään!

Linnunradan laidalla

Kesäkauden viimeisin kesäteatteriesitys oli minun kohdalla tänään. Erittäin hyvässä seurassa ja erittäin hyvin varustautuneena, lähdimme Haminaan. Satoi... Ei haitannut. Kerrospukeutuminen, sadevaatteet, viltit ja sateenvarjot ja kaikkia tarvittiin.

Kyllä kannatti lähteä, sillä Linnunradan laidalla käynti teki niin terää. Ihanaa Eppu Normaalin musiikkia hyvin esitettynä. Sirkusmusikaali oli yhtä sirkusta. Ihanaa sellaista ja sateesta huolimatta se vaan niin natsasi.

Sirkuksen tirehtööri on väistymässä ja tarttis saada jatkaja. Kuka se on ? Jompikumpi pojista? Toinen on juoppo ja toinen maailmalla. Olisi tytär, joka haluaisi ja jolla olisi jotain hajua, miten homma hoituisi. Jokainen jatkaja haluaisi muutoksia. Tämän "juonen" siivellä soi Eppu Normaali ja se kivasti antoi potkua.

Viimeinen esitys se oli Haminan teatterillekin ja olen iloinen, että kerkesin mukaan!

Miss Farkku-Suomi

Lauantai-illan ratoksi nappasin poikani mukaan leffaseuraksi ja kohti Studio123. Olimme ajoissa paikalla, ostimme liput ja lähdimme kahville. Olimme myöhästyä elokuvasta, sillä muistin vain sen ajan, mikä oli lehdessä, enkä katsonut lipusta sitä paikkansa pitävää aikaa. Emme nähneet ollenkaan elokuvan alussa esitettäviä mainoksia - kyllä harmitti (,")

Vuonna 1977 elin aikaa, joka on vielä hyvin muistissa, joten Miss Farkku-Suomi on ihana nostalginen aikamatka nuoruuteeni. Kun otin poikani mukaan, sai hän samalla ihmetellä, millaista se oli, äiren historiallinen elämä.

Miss Farkku-Suomi on aika tarkalleen Kauko Röyhkän elämänkertaa. Nuoren miehen kasvukipuja. Välde asuu äitinsä kanssa kaksin pientä asuntoa, on ihastunut luokan kauneimpaan tyttöön, josta valitaan Miss Farkku-Suomi. Pike, joka ilmiselvästi on myös mieltynyt Väldeen, valitsee kuitenkin toisin.

Välde jää sivuun, mutta ei suinkaan toimettomana vaan alkaa toimia. Tapaa Sasun, hengenheimolaisen ja alkaa tehdä musiikkia, he perustavat bändin. Välde purkaa kaiken itsestään tekemällä huikeita biisejä.

Elokuvassa on mahtavia nuoria, uusia näyttelijäkasvoja. Jokunen tunnettu on mukana myös, kuten Olavi Uusivirta(bändin rumpalina), mutta muuten en kyllä mainitsisi, sillä niin ovat sivurooleissa. Lestadiolaisperheen pienet pojat olivat aivan hellyyttäviä!

Miss Farkku-Suomi on erittäin katsottava elokuva, sillä jos 12v poikakin sai siitä jotain irti, niin eikö se jo kerro jotain! Erityisesti jäi mieleen se, että jos joku asia menee pieleen tai ei toimi, niin voi purkaa itsensä tekemällä jotain ihan fiksua, kuten tässä tapauksessa musiikkia.  Suosittelen tätä leffaa, joka ei pääty ollenkaan niin kuin aluksi luulisi.