maanantai 12. maaliskuuta 2018

Blondi tuli taloon

Blondi tuli taloon oli sarja telkkarissa 1994-95, minkä kaikki muistaa, paitsi ei ihan kaikki. Minun oma blondini syntyi 1995 ja nyt oli oivallinen tilaisuus viedä hänet näkemään jotain tosi kivaa. Etenkin kun ajoin Kouvolasta blondin veljen kanssa Martinlaaksoon, missä minun blondini asuu ja siitä sitten kipaisimme Kultuuritalo Martinukseen.


Vaan, kuinka saada tv-sarja yhden illan näytelmäksi? Siinäpä juttu, mikä on nähtävä! Blondina, "Hanskina" näytelmässä on Anu Palevaara, monille tuttu Salkkareista. Joten niin kuin aivan nappivalinta, kukas muukaan. Liisana taas on Milla Kiviranta, nuori tyttö, joka on estraadilla kuin kotonaan. Vaan kun tässä näytelmässä eletään vanhaa aikaa ja nykyaikaa, niin kukapas se on Liisan roolissa aikuisena kuin Saara Widbom(os.Ylitalo).


Aivan mahtavaa! Hyvä, etten noussut seisomaan, kun tajusin, että kukas se siellä, niin monen vuoden jälkeen.... Jos oli pituutta tullut lisää, niin muuten oli kyllä se sama pikkutyttö. Ihanaa! Se energia ja se nauru, sitä pitäisi saada nauhalle.

Niin, mutta siis juttuhan menee niin, että koska koko sarjan käsikirjoittaja oli Elina Halttunen, niin miksipä ei sitten tämän näytelmänkin, jonka ohjauksesta vastasi Christian Sandström. Elina Halttunen loistaa näytelmässä Margit Haukkamaan roolissa kaikissa lilan eri sävyissä.


Hannu Hurmala, mies joka on oikea naisten unelma, kaksosten yksinhuoltaja. Näytelmässä hänen osassaan hauskuuttaa Lasse Karkjärvi. Juuri heränneenä melkoisen pitkästä unesta. Erittäin mielenkiintoinen juonen kannalta, että päähenkilö herää koomasta 20 vuoden jälkeen.


Lapset ovat sillä aikaa vanhentuneet ja kaksoset Matti ja Missu ovat todella aikuisia. Mattina Janne Saarinen laulaa heti alussa yleisön pyörryksiin. Missusta on tullut lääkäri ja Irina Vartia tekee siinä hienon roolin.

Blondi tulee taloon on mahtava näytelmä, missä eletään tätä päivää, mikä on sarjan nähneille uutta. Välillä palataan menneisiin ja siinä sitten saadaan fiilistellä nostalgian pyörteissä. Meno on reipasta ja mikä ihan yllättävintä, musiikilla höystettyä ja biisit ovat niin parasta settiä, Ville Pusan toimiessa musiikkivastaavana.

Hannu Hurmala isä Herman Hurmala esittäytyy myös, haudan takaa. Tulee sieltä vähän ohjeistamaan, mikä ei tunnu ollenkaan hullummalta, koska niinkin voi käydä. Jorma Hellström nousee arkusta suunnilleen niin, että haudasta hyvää päivää. Pysyy silti erittäin asiassa.


Mitä tykkäsi minun blondi ja sen veli? No tykkäsivät eli nyt kaikki kipin kapin katsomaan ihan koko perheen voimin, vaikka ei olisi ikinä nähnyt eikä kuullutkaan koko Blondista, koska se ei vaan haittaa. Blondi tuli taloon on nyt elävää teatteria, mikä on koettava!

Kuvat: Aleksi Friman

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oliskos jotain sanottavaa ;)