lauantai 3. maaliskuuta 2018

Varasto 2

Koska Varasto tuli nähtyä useaan kertaan, niin elokuvissa kuin teatterissakin, Varasto 2 oli oikeastaan ihan pakko nähdä. Suuntasimme taas sinne tuttuun ja turvalliseen Studio 123 hellään huomaan!
 Heräsi mielenkiinto, että miten se voidaan tehdä, kun alkuperäisen Varaston idean isä Arto Salminen ei ole enää mukana? Uusi isä on V-P Hänninen. Ohjaus Taru Mäkelä.


Tyypit ovat niin hyviä, että pakkohan niistä oli tehdä se kuuluisa kakkososa, sillä miksi ei? No, sitä voi kukin tahollaan miettiä. Tuli kyllä kuitenkin mieleen, että Arto Salminen siellä jossakin tuumii, että OMG!




Rousku (Kari-Pekka Toivonen) ja Raninen (Aku Hirvisaari) ovat kavereita ja työttömiä. Jos viitattiin siihen ykkösosaan sillä, että Rouskun takia Raninen on työtön, niin miksi ei muistettu, että Raninen voitti lotossa? Eipä hätää, pojat perustavat oman firman, missä tietysti kaikki menee pieleen. Etenkin, kun Rouskun anopin (Hannele Lauri) pitää hoitaa paperityöt.

Vaan, kun tuli mentyä katsomaan, niin tottahan sitä tulee vertailua suoritettua siihen ensimmäiseen Varastoon. Pidän mölyt mahassani ja takerrun siihen, miten hyvä Minttu Mustakallio  Karitan roolissaan jälleen oli! Jos tässä tähteä tarvitsee hakea, niin juuri hän. Kaikki ne ilmeet ja eleet olivat ihan timangia.


Toinen ihana ja uusi nuori tähti on Emilia Karilampi, jonka osaksi oli langennut Rouskun ja Karitan tyttären, Jessican rooli. Niin raikas kasvo ja miten veti teinin osan todella hyvin. Jo hänen takiaan kannatti leffa nähdä.

Elokuvassa nähtiin pari muutakin herkkupalaa ja ne olivat Ulla Tapaninen ja Leena Uotila! He ovat baarissa Rouskun anopin, Ritvan kavereita. Joten anteeksi vaan Rousku ja Raninen, vaikka olittekin niin symppiksiä, niin kyllä pisteitä ropisee muillekin.

Koulun vanhempien ilta vai mikä se nyt oli, kertoi juuri todella sen, miksi itse aina vältin niitä. Ihan huippukohtaus. Voisin kuvitella monien vanhempien ymmärtävän sen, mistä oli kysymys. *tirsk*

Varasto 2 on ihan kelpo katsottava. Elokuvan meikkaajalle peukku, sillä miten taidokkaasti oli käytetty kimallusta. Tälläinen harakka pani sen heti merkille, aina karaoke-emäntää (Outi Alanen) myöten. Niin ja ihan meidän kesken - ei ole Outi Alanen yhtään vanhentunut Häräntappoaseen (1989) jälkeen, ihan samalta näytti!

Menkää leffaan!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oliskos jotain sanottavaa ;)