Aina oon veljeä toivonu ja Puluboin ja Ponin näytelmä

Uusi Teatteri Utti esitti näytelmän Aina oon veljeä toivonut.

Anjalankosken teatterissa nähtiin Puluboin ja Ponin näytelmä.

Olen pahoillani, etten nyt kykene näistä kahdesta näkemistäni näytelmistä oikein kertomaan mitään. Syy on omassa elämässä. Mutta - olen iloinen, että menin, että näin nämäkin, hyvät näytelmät, vaikka en ihan entiseen tyyliini osanut eläytyä, en niin syvästi keskittyä. Silti oli lohduttavaa, että oman surun keskellä, näkee sen näyttämötyön, jokaisen eleen ja liikeen, ne kaikki kertovat jatkumisesta, elämästä, ilosta ja riemusta...

Gabriel, tule takaisin

Taas päästiin Mikä?teatteriin ja sen ihanaan tunnelmaan, kun siellä oli estraadilla hurmaava Gabriel ja kolme hurmattavaa naista!!!

Mika Waltarin näytelmä ja Eeva Keinosen ohjaama Gabriel, tule takaisin on vaan aina yhtä valloittava. Yhtä valloittava kuin Gabriel näytelmän naisille. Yleisö sen sijaan kiristelee hampaitaan ja puristelee käsiään nyrkkiin, kun se "herra hurmuri" on niin raivostuttava!

Tilanne on se, että Angerin vanhapiikasisarukset Ulriika(Ulla Tiainen) ja Kristiina(Irma Jäppinen) pitävät kirjakauppaa ja huolehtivat sisarentyttärestään Railista(Jenni Rautiainen). Elämä on arkista, ah, miten tylsää ja niin kuivakkaa, että oikein tuppasi heti tuskastuttamaan. Siis mikä elämä? Sitä ei ollut, paitsi Raililla, jolla vielä oli nuoruuden into päällä, mutta mikä oli kitkettävä pois.

Kristiina, "Pikku-Kris" saa sitten kerrottua, että on tavannut miehen, joka on tulossa vierailulle. Sen kertominen onkin yksi näytelmän riemastuttavia kohtauksia. Kuinka hän on rakastunut, kun vihdoin ja viimein on kohdannut miehen, elämänsä miehen! Niin Gabriel(Olli Korpela) astuu naisten elämään.

Siis mikä hurmuri! Herra Auervaara kun hurmaa vaikka lehmän saadakseen rahaa! Kun tulee selväksi, ettei Kristiinan taskussa olekaan rahaa, on otettava seuraava askel, Ulriika! Vaikka Ulriika vaikuttaakin olevan kovempi luu, niin pehmenee hänkin Gabrielin sylissä.

Vaan, miten käy Railin? Jos elämää elämättömät vanhat piiat vihdoinkin saivat jotain ja lankesivat helposti, ehkä kokemattomuuttaan ja ihmistä kaivaten, niin miten kävi Railin, jolla oli nuoruus valttina.

Minä näin tässä näytelmässä Railin sankarina, joka näkee heti, miten asiat ovat ja hyödyntää sen. Nuoruuden fiksuudella, kyllä, sillä juuri, vie sen pidemmän korren.

Näyttelijäsuoritukset olivat huikeita ja lavastus!!! Aivan mahtava!!!! Erittäin nautittava näytelmä!!!

Upeat kuvat: Matti Järventausta

Mikä?teatteri

Kaksipäisen kotkan varjossa

Ihan vaan pyhäpäivän ratoksi, katsoin jälleen elokuvan Kaksipäisen kotkan varjossa. Olen sen aikoinaan nähnyt elokuvissa, sitten katsoin DVD:ltä ja nyt taas. Jotenkin en vain pääse siitä eroon, sillä pidän sen elokuvan musiikista. Pidän siitä niin paljon, että olen siitä tehtyä CD:täkin kuunnellut monta monituista kertaa.

Elokuva kertoo 1900-luvun alusta, kun Suomessa ei juurikaan ollut sanan vapautta. Ihmiset eli ja venäläiset yritti saada jalan sijaa. Silti, ihana rakkaustarina vie ja vei tätä katsojaa niin, että kun musiikki soi, silmät kostuivat.

Tämä on ihan elokuvan paras biisi!!!!!

Mikko Leppilampi ja Helena Vierikko elokuvan rakastavaisina ovat ihana pari. Vesa-Matti Loiri tekee kivan roolin Vernerinä, jolla on Saara(Anneli Saaristo) ja heillä tytär Veera. Tapio Liinoja oli venäläinen komentaja ja just niin pahis kuin olla saattaa.

Aikoinaan kai kriitkot teilas tämän elokuvan, mutta minä pidin ja tulen aina pitämään. Tunnelma vaan tässä elokuvassa on niin minulle sopiva. Puhumattakaan musiikista, mikä on juuri niin sydämeen käypää. Timo Koivusalo ja Sanna Palin ovat laittaneet kaiken peliin!

Ei kiitos!

Anna-Leena Härkösen kirjan pohjalta on tehty elokuva, Ei kiitos. Luin kirjan suunnilleen heti sen ilmestyttyä, vuonna 2008 ja pidin siitä. Niinpä sitten oikein sillain reippain ja odottavin mielin suuntasin Kuusaalle, Studio123:n elokuvasaliin. Onneksi tiesin, noin suunnilleen, mitä tuleman pitää niin en ottanut mukaan nuorinta poikaani vaan vanhemman tyttäreni.

Elokuvan teemahan on se, kun on jo melko vanha aviopari, missä ei kaikki suju ihan niin kuin pitäisi. Matti(Ville Virtanen) on ihana mies, oikein lutunen, laittaa ruokaa, imuroi ja on muutenkin ihan kelvollinen, paitsi Matti ei oikein innostu rakastelusta. Heli(Anu Sinisalo) on rakastunut edelleen mieheensä ja haluaisi häntä, mutta... Vaimo tekee kaikkensa, että jos edes välillä, mutta kun ei niin ei.

Heli opettaa saksaa aikuisille ja sinne tulee oppilaaksi Jarno(Kai Vaine), jota ei saksan kieli tunnu kiinnostavan juuri ollenkaan, mutta opettaja kiinnostaa. Sinnikkäästi flirttailen Jarno saa Helin pauloihinsa. Heli vaan ajattelee, että jos pikkasen, vaan kuinkas siinä sitten käy? Nuori ja viriili Jarno ja vanhempi nainen Heli tapaavat liian monta kertaa.

Anna-Leena Härkösen komediallinen ja räväkkä tyyli esittäytyy myös elokuvassa ja onkin sitä ihan parasta antia. Erityisesti minusta oli hauskoja kohtauksia, kun Heli tapasi ystäväänsä Mannaa(Wanda Dubiel).

Elokuva oli erittäin katsottava, mutta ei kannata katsoa edes traileria, jos on lapsi tai seksivastainen aikuinen!

Karkkipäivä

Karkkipäivä! Sitä olin niin odottanut. Luin ensin kirjan ja sitten vaan odotin, että pääsen näkemään sen, mitä Kouvolan teatteri on saanut siitä aikaseksi.

Karkkipäivä ei ole mikään kiva juttu, ehei, mutta se on koskettava ja se jättää pitkällisen jälkimaun, mikä ei hevillä hellitä. Jos kirja kosketti ja ravisti, näytelmä tekee sen saman, mutta moninkertaisesti.

Karkkipäivässä on poika, Tomi(Juha Heikkinen), jolla ei ole asiat ihan niin kuin pitäisi. Hän tapaa Arin(Raimo Räty), kirjailijan, josta hakee turvaa, lyöttäytyy hänen mukaansa ja pyytää apua.

Käy selville, että Tomilla on prinsessa, Sessa, joka on pulassa ja joka pitää pelastaa. Sen esteenä on prinsessan äiti, Paula(Elina Ylisuvanto). Hyvin pian käy selville, ettei ole Paulallakaan kaikki muumit laaksossa.

Paula yrittää pitää tilanteen hallinnassa, mutta pystyykö? Uskomaton suoritus näytellä niinkin epätasapainoista ihmistä, joka tulee pienellä näyttämöllä niin lähelle. Kaiken aikaa tuli miettineeksi, että hänen kaltaisiaan on meidän keskellämme...

Sosiaalipäivystäjä Katri(Hannele Laaksonen) oli jotenkin sellainen uskottava ja luottamusta herättävä. Yhtää ei käyny kateeks hänen työsarkansa.

Kauppias Erkki oli yksi Veli-Matti Karénin rooleista, hiukan sellanen nössykkäpössykkä ja kun hän sitten olikin yht'äkkiä toisessa, täysin erilaisessa...

...roolissa, Tomin äidin miesystävänä, katoin minä suu auki, että kuka???? Sama juttu oli Heljä Heikkisen kanssa, joka oli vuoroin Paulan pomo, Tomin äiti, sosiaalihoitaja, kauppa-apulainen. Se oli mykistävää, aivan upeeta, että miten sitä sillai voi vaan muuntautua!

Karkkipäivä on mahtava näytelmä! Se sylkäisee syliin sen kaiken, mitä täällä tapahtuu, mitä ei tiedä tai halua tietää. Miten aikuisissa voikin olla niin hölmöjä ja miten lapset voivat olla niin fiksuja! Niin se vaan on.

Tämä Karkkipäivä on koettava, maistettava ja makusteltava oikein kunnolla, imeskeltävä, niin että se maku ei hevillä häviä!

Kuvat: Marja Seppälä

39 askelta

Vuosi käynnistyi hyvin, 39 askeleella! Ehkä sittenkin muutama päälle, kun askelsimme Kouvolan teatterille, missä sitten saimme nauttia huikeasta farssista, vakoojafarssista, 39 askelta.

En isommin ottanut etukäteen selvää, mistä kaikesta on kysymys, pitikö itkeä vai nauraa, joten olin erittäin avoimin mielin. Niin, no lehdestä olin lukenut, että pääosan esittäjä hikoilee, syke nousee huimiin lukemiin ja askelmittari oli näyttänyt 2,5km. Se kertoi jo sen, että jotain vauhdikasta on tiedossa.

39 askelta on vakoojatarina eli jännittävä!? Kun se on rustattu farssin muotoon, jännitys katoaa ja tilalle on tullut yllättävän hassun hauskat käänteet. Yllättävintä oli sekin, että suurella näyttämöllä koheltaa vain neljä näyttelijää ja rooleja on huima määrä!!!

Pääosan esittäjä on Sami Kosola, Richard Hannay, ainoa jolla on yksi rooli, mutta hiki päässä saa sitä hoitaa ja suoriutuu osastaan loistavasti! Sankari, joka vaan ajautuu kiipelistä kiipeliin, on niin poliisien kuin konnien jahtaama ja ah, niin komeana, myös naisten makuun....

Maija Sydänmaanlakka näyttelee kolme naisroolia! Kohtalokas blondi, mikä murhataan alkumetreillä, torpparin lettipäävaimo ja sitten se Margaret, joka... no, jääköön se nähtäväksi.

Kaikki muut roolit hoituvat Ilmo Ranteelta (14 roolia!!!!) ja Jose Viitalalta (13 roolia!!!) Siis aivan mahtavaa! Ihan hengästytti istua penkissä ja seurata, kuka tulee lavalle ja mitä tapahtuu. Välillä olisi halunut kelata taaksepäin, että saisko tän kohdan uudestaan.

Näin tämän näytelmän teinipoikani kanssa, jonka mielestä on kyseessä hauska esitys, jota voi erittäin hyvin suositella myös nuorille. Minä olen sitä mieltä, että se on kaiken kaikkiaan tarkoitettu ihan kaiken ikäisille. Luulen, että se olisi nähtävä vielä uudestaan!

Kuvat: Marja Seppälä

Jouluristeily!

Kävin jouluristeilyllä! Riemastuttava jouluinen risteily suoritettiin Kouvolan teatterissa, mikä oli kerrassaan loistava veto, sillä minä, joka niin herkästi tulen merisairaaksi, niin nyt siitä ei ollut tietoakaan. Nautin joka hetkestä, joka ikisestä laulusta ja ohjelmanumerosta ja tarjoilukin pelasi vallan upeasti.

Kouvolan teatterilaiset olivat jälleen panneet parastaan ja aina vaan kykenen yllättymään heidän moninaisista kyvyistään. En luettele ketään nyt sillai kovin erikseen, sillä kaikki olivat täsmälleen yhtä hyviä.

Risteilyisäntä ja -emäntä *tirsk* pitivät huolen siitä, että ohjelmaa piisasi. Tiernapoikaversio oli niin hauska, että sen olisi voinut ottaa heti uusintana. Puhallinorkesteri sai suorastaan haukkomaan henkeä! Rokkikukon heviversio Heinillä härkien -biisistä oli niin mahtava, että heti aloin tykkäämään siitä uudestaan, pikkasen eri lailla. Varma nakki saada minut itkemään oli Sydämeeni joulun teen... Se on vanha juttu, että se biisi vaan itkettää ja niin alkoi nytkin vuolaana kyyneleet valua. Onneksi seuralaisellani(herra 13v) oli taskussa nenäliina, jota minulla ei ollut.

Danny-show oli huikea! Niin, ja Katri-Helena...Katri-Helenat, joita oli lopussa niin paljon, että hyvä ku näyttämö piisasi!

Kiitos, kun sain olla näkemässä kaiken tämän, jouluisen risteilyn!

Kuvat: Jonna Savolainen