21 tapaa pilata avioliitto

Hiihtoloman kunniaksi me, minä ja lapset, teimme yhteisen matkan Kuusaalle! Siellä elokuvateatteri Studio 123 esitti elokuvan 21 tapaa pilata avioliitto. Evääksi popcornia ja eikun nauttimaan kotimaisesta elokuvasta....että kertoisko se lapsille jotain....

Sali oli jotakuinkin täynnä eli elokuva tai sen aihe kiinnosti  muitakin. Mahduimme kuitenkin sisään ja samalle riville, mikä sinänsä oli aika ihmeellistä, se että me siis todellakin olimme kaikki samalla rivillä...

Elokuvaa tähditti Putous-tähdet Armi Toivanen(Sanna) ja Riku Nieminen(Aleksi). Lisäksi Aku Hirviniemi(Jouni) oli myös avioliiton pilaavia tapoja hämmentämässä.

Sanna tekee tutkimusta siitä, miksi ja mitkä ovat syyt, kun ihmiset pilaavat avioliiton. Hommahan etenee varsin mallikkaasti, mitä nyt pikkasen on kuormasta syönnin makua. Sannan ystävän Ainon roolissa on Essi Hellén, joka on varsin piristävä uusi kasvo. Ainolla on "kyky" ennustaa asioita milloin mistäkin, pääasiassa radio-ohjelmista.  Siinä, missä Sannaa ei parisuhde kiinnosta, Aino ei muusta haaveilekkaan.

Sanna tapaa erilaisia pariskuntia aina häistä alkaen. Jouni on hänen assarinsa, jonka avioliitto ei ole parhaimmasta päästä. Jounin vaimon roolin uskottavasti ruikuttaa Pamela Tola, jonka tunnistamiseen meni kotvanen.

Elokuva on hauska ja harmiton. Voi olla että yks sun toinen tunnistaa jotakin, jos uskaltaa tunnustaa. Suosittelen, sillä ihan on katsottava pätkä. Niin, ja kannattaa mennä katsomaan jo sen takia, että miten käy Sannan??? Armi Toivanen oli roolissaan erittäin hyvä, mutta senhän jo saattoi arvatkin.

Kuin ensimmäistä päivää

Oli vuorossa mennä Kouvolan teatteriiin! Yks kaks vaan niin päätettiin ja se ei ollutkaan niin vaivatonta, sillä paikkoja ei juuri ollut valittavana. Takariviin ei lapsen kanssa halunut eikä hajapaikatkaan innostaneet. Jäimme jonoon.... Onni suosi meitä, sillä kaksi tuntia ennen esitystä meille soitettiin ja hurraa, vierekkäiset paikat loistokohdasta oli meille!

Kuin ensimmäistä päivää on näytelmä perushoitaja Ritvasta, kiltti ja suurisydäminen arkisen työn puurtaja, joka ei saa kiitosta kuin potilailta ja yhdeltä työkaverilta, joka on maahanmuuttaja. Ritva tekee kaiken, mitä pyydetään ja kyllä pyydetään, joka taholta. Vaihtoehtoja ei ole. Ei uskalla kieltäytyä, koska aina on pelko, ettei määräaikaista työsuhdetta jatketa. Ritvan roolin niin ansiokkaasti veti Nina Petelius-Lehto.

Työkavereina loistivat Minna(Elina Ylisuvanto) ja Seikku(Jaana Raski). Lisäksi sivarit Mara(Satu Taalikainen) ja Kaide(Jose Viitala) ja tietysti maahanmuuttaja Adam(Raimo Räty).
Potilaat olivat ihan oma luokkaansa, joista erityisesti Taimi(Sirkka Seittu) kosketti. Hän, Kymen Hovin entinen kerroshoitaja, oli jotenkin niin herttaisen ihana. Sellainen mummu, millaisena haluaisi itsensäkin sitten joskus nähdä. Mahtavia oli kaikki toisetkin potilaat. Vanha pariskunta Toivo(Arimo Haltsonen) ja Martta(Hannele Laaksonen).

Kaiken kaikkiaan näytelmä on todella onnistunut! Vaikka se on paikka paikoin hersyvän hauska, se on niin ajatuksia herättävä, että oikein kirpaisee. Kun lopussa Ritva saa sanaisen arkkunsa auki, sieltä tulee niin paljon tekstiä, että sitä oikein etukenossa kuunteli ja jokainen sana upposi ja jokaisen sanan kohdalla ymmärsi, miten totta se oli. Kuinka tuli oikein sellainen olo, että olisi voinut nousta seisomaan ja huutaa hurraa! Vahvasti oli sellainen tunne, että täysi katsomollinen oli samaa mieltä, ainakin taputuksista päätellen.

Kuvat: Marja Seppälä

Lätkässä

Kuusankosken teatterissa oli LÄTKÄSSÄ-näytelmä. Sinne heti tai no ei ihan suorilta, sillä kun menee Kuusaalle, voi yhdistää kaikkea muutakin. Menimme siis Kuusankoskitaloon ja heti alkuun taidenäyttelyyn!

Valoa  - sitä siellä oli Kouta Kouvolan taiteilijaseuran johdosta. Aivan ihana näyttely, missä viihtyi, koska siellä oli niin monta ja niin erilaista teosta. Jokaiseen makuun ihan varmasti. Parasta oli se, että siellä voi suorastaan leikkiä Ville Viinikaisen teos, mikä sen nimi nyt olikaan, mutta 80 päätä siinä oli. Tunnettuja kulttuuripersoonia jo entisiä, koska elossa heistä ei ollut ketään. Jokaisen pää oli maalattu upeasti tunnistettavaksi. Koska kaikkia, en minä ainakaan, kyennyt tunnistamaan, niin oli hienoa, kun oli kaveri mukana, joka seisoi toisella puolella ja antoi vinkkejä.
Kaikkea muutakin ihanaa ja kaunista, puhuttelevaa ja koskettavaa siellä oli!

Kuva: Pirkko Porkka

Kun oli näyttely kierretty, niin sitten ylös ja teatteriin. LÄTKÄSSÄ oli ihana nuorten näytelmä, missä valtaosa näyttelijöistä oli nuoria ja lapsia. Erittäin raikasta.
Elias haluaa pelata lätkää, mutta se ei ole niin vain toteuttavissa, koska ilmeisesti äiti on yksinhuoltaja ja isällä menee bisnekset miten sattuu. Elias käy katsomassa kaikki KooKoo:n matsit ja tuntee hyvin jäänhuoltaja Virtasen, ja haluaa päästä ajamaan sitä konetta.
Eliasta kiusataan, mutta hätiin tulee Sara, josta tulee Eliaksen ystävä, jolla on myös omat huolensa.

Kuva: Kuusankosken teatterin nettisivut

Kaiken kaikkiaan näytelmä oli hyvätempoinen ja kaikki joukkokohtaukset olivat todella kivoja. Eniten mieleen jäi varmasti lavan pienin esiintyjä, sillä hän vaan veti roolinsa niin tavattoman luontevasti. Häntä oikein odotti lavalle. Silti, nostan hattua koko ryhmälle, sillä tämän pelin te voititte!

Suosittelen, menkää kaikki katsomaan sekä Lätkässä että Valoa!

Vuonna 85

Koska olin käynyt Tampereella katsomassa musikaalin Vuonna 85, pariin otteeseen, niin oli suorastaan pakko nähdä myös elokuva.
Viimeisen lomapäivän kunniaksi auton nokka kohti Kuusaata ja Studio123, popparit kainalossa hyvään asentoon ja sitten se alkoi...

Olin koittanut olla etukäteen kuulematta mitään ennakkojuttuja, jotka lähes poikkeuksesetta ovat aina kaikkea kaikkea muuta kuin mairittelevia. Nythän oli siis kyse elokuvasta, joka ei millään muotoa voi olla samanlainen kuin musiikaali, teatterissa esitettävä live-esitys ja tuskin se oli tarkoituskaan.
Elokuvaversio myötäili samaa tarinaa, mutta uudelleen käsikirjoitettuna. Siinä oli samoja ja erilaisia kohtia ja se teki siitä piristävän ja jotenkin uudenlaisen.

Vuonna 85 on rakkaustarina! Sen voi nyt mennä katsomaan kuka tahansa, eivätkä vain ne, jotka haluavat fiilistellä kasariajoilla. Se oli tyypillinen musiikkielokuva, minkä juoni on hassu, simppeli ja vailla mitään todellisuuspohjaa, mutta se ei haittaa. Elokuvassa oli mahtavia kohtauksia. Musiikki soi niin kuin kuuluikin, manserockin tyyliin.

Eppu Normaalin musiikkihan oli se ihan paras ja se kun soi, oli hauskaa katella Martti Syrjää leffan yhtenä näyttelijänä, hölmönä portsarina, joka ei saa rubikin kuutiota kasattua(en kyllä minäkään). Siitä hermostuneena rikkoo koko kuution ja poikani kuiskasi siinä kohtaa: Ihan ku sie!

Reino Nordin Tommina ja Malla Malmivaara Karoliinana olivat erittäin hyvä pari. Elokuvan loppu oli yllättävä, koska se oli erilainen kuin musikaalissa. Muistaakseni....

Kyllä minä suosittelen tätä elokuvaa! Se on reipas, siinä on ihanaa musiikkia, mitä tulee edelleen radiosta joka päivä, siinä on hyvät näyttelijät ja siitä tulee niiiin hyvä mieli!

Kaappari

Kino 123 ja siellä se Kaappari oli! Popparit messiin ja sinne.

Kaappari kertoo liikemies Aarno Lamminpartaasta, joka vuonna 1978 kaappasi lentokoneen. Sinänsä karmeat ainekset, mutta elokuvassa ei revitelty pakokauhulla ja paniikilla vaan aina paikka paikoin se oli huumorilla siivitetty.

Voi olla, että en olisi edes pitänyt koko elokuvasta, jos se olisi ollut sellainen ns. katastrofielokuva. Nyt pienet huvittavuudet toivat elokuvaan sellaista mukavaa kevennystä. Niitä ei tarvinut edes hirveästi hakea, sillä jos elokuva kertoo vuoden 1978 tapahtumista, niin nykyaikana tarkasteltuna ne ovat huvittavia. Kun bussi sökähtää keskelle ei mitään, niin oli lähettävä soittamaan taksia. löydettävä se lähin puhelin ensin.

Elokuva marssittaa esiin kaartin tuttuja näyttelijöitä. Kaapparina on Kari "Hissu" Hietalahti, joka vetää osansa ihan kiitettävästi, poukkoilevana Lamminpartaana, joka on välillä niin partaalla, että huh-hei. Kaiken aikaa miettii, ettei se kuole, kun oikeakin Lamminparras elää vielä.

Koneen kapteenina on Aake Kalliala ja perämiehenä Jussi Vatanen, jotka minusta olivat juuri kivan leppoisia. Lentoemäntinä oli mm. Merja Larivaara, Maija Junno ja Elina Keinonen. Vetivät reippaasti kamalan kaappausdraaman.

Elokuva on juuri siksi hyvä, että se sopii koko perheelle. Se saa hiukan kauhistuttaa, mutta onneksi ei kaiken aikaa, sillä välillä saa pikkasen tirskahtaa nauruun.

Hämärästi muistan sen tapahtuneen silloin syksyllä -78, mutta olin opiskelemassa ja oli ihan muut asiat mielessä.

Haukkumisista huolimatta, minusta ja myös 13v pojastani tämä elokuva oli ihan katsomisen arvoinen!

Amadeus

Kouvolan Teatteri ja Amadeus!
Otin poikani mukaan, kun menimme katsomaan Amadeusta. Olimme antaneet itsellemme kertoa, kuinka huonosta näytelmästä on kyse, niin että se poistuu ohjelmistosta ja siksi oli kiire päästä se näkemään.

Amadeus oli todella näkemisen arvoinen, varsinainen kokemus! Oli ihan uskomatonta, millainen lahjakkuus hän oli, aikansa nero. Se, miten se otettin vastaan, oli pöyristyttävää. Salierin kateus oli uskomatonta. Kaikki se tuotiin niin upeasti esille, että se kosketti, jätti miettimään.
Herkkä taiteilija, Amadeus(Tatu Mönttinen) oli niin oman alansa sankari, joka ei saanut ansaitsemaansa arvostusta. Jos hänelle olisi silloin kerrottu, kuinka hänen elämäänsä esitetään näytelmänä 2000-luvulla, tuskin olisi uskonut. Se oli niin koskettavaa, että melkein liikuttui, kun Amadeus hiipui pois...

Salierista oli se nuori(Jose Viitala) ja "tämän päivän" Salieri(Sirkka Seittu).

Kuva: Marja Seppälä

Salierin kateus ja juonittelu oli karmaisevaa. Kuinka hän luikerteli Amadeuksen elämään ja pikku hiljaa tuhosi hänet. Miten voi ihminen olla toiselle niin paha. Miten kateus voi tehdä ihmisestä niin tavattoman ilkeän. Se oli kyllä ihan loistavasti tuotu esiin.

Amadeuksen vaimo Constanze(Elina Yli-Suvanto) oli juuri se oikea! Heidän välinsä olivat hulvattomat, mutta toivat hyvin esiin sen muiden teenäisen pönötyksen ja sen, kuinka muut paheksuivat kaikkea, mikä näytti tai kuullosti ihan oikealta, hassun hauskalta todellisuudelta.

Lavastus ja puvustus olivat ilo silmälle. Mietin kaiken aikaa, miten mieletön metrimäärä oli mahtanut mennä kankaita. Kaikki puvut olivat niin kauniita ja yksityiskohtaisia, persoonallisia. Valot loivat tunnelmaa ja korostivat tunteita...

Jotenkin minulle jäi mieleen, että Amadeuksessa ja Aleksis Kivessä oli jotain samaa. Miksi ihminen ei voi saada ansaittua kunniaansa elinaikana?

- Ei ollenkaan paskempi näytelmä, tuumasi poikani, 13v, kun kävelimme kotiin!

Juoppohullun päiväkirja

Joulukuun alussa minua lykästi ja pääsin katsomaan Juoppohullun päiväkirja-leffan ennakkoon Kino123:ssa. Minuun elokuva teki sellaisen vaikutuksen, että kävinpä katsomassa sen uudestaan Savonlinnassa. Niin, ja kaikkihan tietävät että Juoppohullun päiväkirja on Juha Vuorisen päästä (ja sielusta).

Yhtään arvostelua en lukenut, kuten en yleensäkään, onneksi. En nimittäin ollenkaan ymmärrä, miksi arvostelut ovat lähes poikkeuksetta teilaavia???

Miksi tykkäsin Juoppuhullun Päiväkirjasta oli se, että se ei todellakaan ihannoinut ryyppäämistä, niin kuin moni voi erheellisesti olettaa. Se ei kerro ollenkaan siitä, kuinka joskus otetaan känni ja saadaan siitä pikkudarra. Se menee sinne syvälle, missä alkoholista tulee se hallitseva elementti, niin että mikään muu ei ole enään mitään. Miten ihmisestä tulee ihan eläin, kun se vaan juo aivonsa pihalle. Alkoholi hallitsee ihmistä ja silloin ollaan todella liemessä.

Jos sen näkeminen tuntuu vastenmieliseltä, se on hyvä. Uskoisin, että se on tarkoituskin. Nimenomaan se, ettei leffan jälkeen tee mieli lähteä vetämään nakit silmille. Elokuva ei kuitenkaan saarnaa ja sen tragikoomisuus on minusta erittäin onnistunutta.

Näyttelijävalinnat ovat huikeita. Varsinaisia staroja ovat vain Joonas Saartamo Juha Berginä ja Krista Kosonen Tiinana. Ohjaaja Lauri Maijalan vanhemmat vilahtavat pikkurooleissa. Joonas Saartamo tekee raskaan roolin, sillä tuskin se oli mitään hupia, esittää jumalaista darraa ja niin kännissä olevaa, että näkee mitä sattuu. Miksi Krista Kososella oli niin kamalat hampaat? Voi jessus, Tiina oli entinen juoppo! Olisi se ollut varsin uskottava, jos olisi ollut roolissaan Krista Kososen näköinen...
Kristian ja Mikael olivat ihanan kamalia. Juuri niinkuin olettaa saattoikin. Eli, kaiken kaikkiaan mahtavat näyttelijäsuoritukset. Sitäpaitsi, Kristiania esittävällä Santtu Karvosella oli kauniin siniset silmät ja Mikaelin roolista suoriutuneella Johannes Holopaisella upea ääni.

Jos elokuva ei auennut ekalla kerralla, kannattaa ottaa revanssi. Sillä, vaikka minua nauratti välillä, niin kyllä tämä leffa meni syvälle ja puhutteli, enkä varmasti ole ainoa. Tiedän monia, jotka tietävät, mistä tässä elokuvassa ihan oikeasti oli kysymys.