ELMO !

Valkealan kesäteatteri esittää tänä kesänä ELMOa! Wau! Just nippanappa kerkes enskari olla, ni jo piti päästä näkemään tämä tai siis kun tuli sellainen päivä kohille, ettei työt häirinnyt. Vaan, kyllä oli kylmä, heinäkuinen sunnuntai oli niin viluinen, että piti oikein viltin alle mennä.

Vaan, Elmossa oli sellainen draivi päällä, ettei ilman viileyttä lopulta huomannut. Pakko tunnustaa, että minä en ole lukenut Elmoa, minä en ole kuullut yhtään kuunnelmaa, mutta Elmo oli ihana!

Kimmo Puhakka oli niin Elmo, että sai ihan kaikki sympatiat! Tykkäsin todella paljon!

Elmo elää omintakeista elämäänsä. Rakastuu ja huh, mikä vaikutus sillä on. Elmo lähtee merille ja kiertää maailmaa, osallistuu urheilukisoihin ja siitä alkaa ura, huima ura. Elmo voittaa kaiken ja kaikki, paitsi Aliisa(Roosa Luukka) oli vielä saamatta. Mikä kaiken kattava rakkaustarina heillä sitten onkaan.

Ihana kohtaus on Elmon ja Aliisan playpäkkinä vedetty kohtaus! Ihan oikeesti, ei uskois heti, mutta se oli ihan loistava!

Aivan hauskan hengästyttävää oli urheilujuontajat(Petra Lehmusmetsä, Päivi Teräväinen)! Hah, mikä meno, mikä meininki!

Kaikki näyttelijät olivat minun mielestä niin asialle vihkiytyneitä, ettei tarvinut jännittää kenenkään puolesta.

Pakko kuitenkin kertoa, että lapset, ne lapset olivat niin ihania!!! Luonnollisia ja ihan ilmiselvästi kykyjä, toivon mukaan heitä nähdään lisää. Jokainen veti oman osuutensa niin innolla, että kyllä vaan aikuisen tätin mieltä lämmitti.

Kiitos! Kiitos ihan kaikille! Kulttuurikissa kehrää...ja sen teinipentu tykkäs !

Kuvat: Matti Järventausta

Mäeltä näkyy toinen mäki...

...niin se on Laila Hietamiehen, nykyisin Hirvisaari, kirjoittama kirja, minkä Lauri Väärä on aikoinaan dramatisoinut näytelmäksi. Tämä ihana esitys on tämän kesän Jaalan kesäteatterissa kaikkien nautittavana.

Meillä oli tämä oikein suunniteltu etukäteen, sillä olin kutsunut myös Laila Hirvisaaren katsomaan tätä nimenomaista näytelmää. Ohjaaja Piia Kleimolan kanssa oli kaikki järjestyksessä, paitsi juuri ennen h-hetkeä, Piia joutui toisaalle, eikä ollut itse paikalla, mutta kyllä - kaikki sujui oikein hienosti!

Vesisade uhkaili meitä, mutta herkesi juuri sopivasti ennen esitystä, jolloin oli treffit Lailan kanssa. Meitä oltiin vastassa ja Laila pääsi tapaamaan näyttelijät ja vaihtamaan heidän kanssaan muutaman rohkaisevan sanan. Uskoisin, että se auttoi, ettei tarvinut ainakaan Lailaa jännittää.

Katsomo oli täynnä eli eipä sade pelästyttänyt kesäteatteriyleisöä. Niin se saattoi alkaa ja se kaikki, mitä nähtiin, oli hyvää ja erittäin hyvää. Saimme kuulla karjalaisen Suontaan kylän karjalaisten ihmisten karjalaista murretta ja sen karjalaista elämää, mikä osui ja upposi.

Kylässä eletään vuotta 1925 ja kyläläisiä ovatr Akviliinalaiset, Heikkiläläiset, Ala-Heikkiläläiset, Tätiläiset, Kivojainmäkläiset ja Suontakalaiset. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen tai ainakin melkein. Ihana huumori kukkii, joskin sen rinnalla kaikki se, mikä ei kuulu normaaliin elämään, on "tuomittavaa".

Akviliinalaisia ovat Akviliina(Arja Stolt) ja Juosukko(Jukka Junnola), jotka jotenkin vain muodostavat ihanan parin ja vähän niin kuin varastavat koko show'n. Etenkin kun mukana on Akviliinan sisko Tätiläisen Mari(Auli Kallio).

Kylässä tilanne kärjistyy, kun Suontakalaisten miniä, Emmi(Heli Nikunen), joka on leski, onkin pieniin päin. Ennen vanhaan lehtolapsia tehtiin ja kirjailija ei ole sitä niinkään korostanut, mutta dramaturgian myötä se nostettiin tässä hiukan framille.

Vaikka näytelmä sijoittuu aika kauas, niin sitä samaa suvaitsemattomuutta on edelleenkin, mutta myös sitä anteeksi antoa, että pittää antaa anteeks niitkii asioit, mitä ei tiiä, kuten Juosukko tuumasi.

Näytelmän lopussa Laila pyydettiin lavalle ja hänet kukitettiin. Laila kiitti niin kauniisti kaikkia. Näyttelijöitä siitä, miten ovat jokainen oman osuutensa hyvin ja sydämellä hoitaneet. Yleisöä siitä, että olivat tulleet katsomaan, sillä ilman yleisöä ei olisi kesäteatteria.

Mie oon Lailan kans iha sammaa mielt ja mie oon niin iloin, ku sain tän näytelmän nähä. Mie oikee sydämestäin toivon, et kaik muutkii menis kattoo ja miettii, mite hyväst se o tehty!

Kuvat: Tiina Klemola ja Kini Laine

Me tulemme taas!

Me tulemme taas, no totta kai me tullaan, joka paikkaan, missä on tarjolla hyvää kesäteatteria! Nyt oli Iitissä. Me tulemme taas, ihanaa tukkilaisromantiikkaa, mitä ei ole saanut kuin vanhoista kotimaisista elokuvista nähdä ja kuulla vanhemmiltaan tarinoita. Senpä takia juuri tämä näytelmä on niin nostalginen ja hauska rillumarei.

Me tulemme taas on musiikkipitoinen ja lauluja säesti ihan oikea haitari. Laulut olivat tuttuja, no joo, ei ehkä ihan nuoremmille, mutta sopivasti keski-ikäisille ja sitä vanhemmille kyllä. Välillä oli oikein pantava peliin kaikki itsehillintä, ettei olisi lähtenyt laulamaan mukaan. Sinänsä ei ollenkaan huono ajatus, mutta ei tällä äänellä.

Näytelmän tarina oli siis tuttu ja oli hienoa nähdä siitä Iittiläinen versio Eero Hasun ohjaamana. Minulla oli jälleen kerran uskollinen herra 13v mukana, joka joutui pian esityksen alussa kipaisemaan autolla hakemaan sadevaatteet. Onneksi, sillä vain kun ne saatiin, uhkaava sade väistyi ja saimme seurata esitystä kuivina!

Tukkilaiset olivat niin tukkilaisia ja ihan pakko myöntää, että Minäpoika(Irma Jäppinen) oli niin paras! Se oli myös herra 13v:n mielipide! Romantiikkaa edustivat AlperttiSanoiSiirakki(Timo Hopponen) ja Kaisa(Iina Helander) ja Olli(Olli Korpela) ja Satu(Sari Rajulin). Herkkää oli, etenkin luona vanhan veräjän.

Tukkien päällä keikuttiin niin kuin kuulukin ja kyllä, toteutus oli erittäin hyvä. Minusta tämä oli oikein Hasun hauska kesäteatterinäytelmä, mitä oli kiva käydä katsomassa! Oma paikallisväritys oli niin paikallaan!

Kuvat: Eeva Tuomala

Heinähattu, Vilttitossu ja Pamela-täti

Apua, heinäkuu, eikä vielä yhtään kesäteatteria nähty! Paniikin paukkas ja ei ku ratalle. Nappasin herra 13v:n kyytiin ja ajaa hurautimme Korvenkylän kesäteatteriin. Matka taittui, ku mie katoin vain eteeni ja herra 13v selosti maisemia ja huh, olimme ajoissa ja saimme liput ilman kauhiaa jonotusta ja tietty eturiviin.
Ensimmäinen kesäteatteri tänä kesänä saattoi alkaa.

Heinähattu, Vilttitossu ja Pamela-täti on koko perheen hulvaton musiikkinäytelmä, väittää ohjelmalehtinen. No, juurikin näin, sillä lapsia oli hulvaton määrä. Musiikin on säveltänyt hulvattoman ihana Iiro Rantala, joten menoa ja meinikiä riitti.

Aikuisena sitä haluaa välillä nähdä näitä lasten näytelmiä, joita siis kutsutaan koko perheen näytelmiksi, heh. Heinähattu ja Vilttitossu ovat tuttuja aiemmin nähdyistä Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö, mikä nähtiin Turussa ja elokuvaakaan ei voinut sivuuttaa. Joten, tiesimme ketä nousee lavalle.

Alkuosassa olin vielä niin aikuinen, että Heinähattu(Veera Lehtinen) ja Vilttitossu(Ella Rautamies) olivat kiljuvia riiviöitä ja heidän äitinsä Hanna Kattilakoski(Kaisa Pakkanen) rasittava superäiti(kerkesin heti listata, etten tee mitään niitä kotitöitä, mitä hän luetteli).

 Vaan kun rosvot, Sorkkarauta-Salonen(Otto Pilli) ja Viila-Voutilainen(Kyösti Vuorela) astuivat kehiin, alkoi minuakin lapsettaa.
Poliisit, (Isonapa(Timo Mäkinen) ja Rillirousku(Susanna Pukkila) olivat ihan yhtä tomppeleita kuin rosvotkin ja pikkasen tuli mieleen Peppi Pitkätossu....

Alibulleniin neidit(Mirja Nopanen ja Kaarin Knuutila) kakkuinensa saivat häärätä ja korujansa esitellä, jotka tietenkin varastettiin. Kuka ja miten, niin siinä kaikki meneekin sekaisin. Parasta soppaa keitti kuitenkin se Pamela-täti! Koska tyttöjen äiti tarvitsee hermolomaa ja matoja tutkiva isä, Matti Kattilakoski(Esko Kuoppamäki) lähtee kiltisti mukaan, niin lapsenvahdiksi pyydetään äidin serkku, kampaaja Pamela Pehkonen(Helena Berg)...

Pamela ei ole kuitenkaan oikea Pamela ja se onkin näytelmän hauskin juttu. Niinhän se menee, että Sorkkarauta-Salonen onkin ykskaks Pamela-täti. Se, että mies näyttelee naista ja vankikarkuri yrittää olla kampaaja, niin onhan siinä kaikki farssin ainekset.

Vauhtia piisaa koko näytelmän ajan ja siitä nauttii, koska kohtaukset ovat hyviä ja musiikki toimii. Laulut olivat hyviä ja monia erilaisia ääniä saa kuulla, mutta kaikki ovat edukseen. Joukkokohtaukset olivat huikeita! Kivasti oli saatu kaikki halukkaat mukaan, kun aina välillä oli niitä näytelmän paloja, mitkä esitettiin porukalla. Parhaiten jäi mieleen vangit...

Millää ei tiennyt kuka kukin oli ja kun olivat niin kamalan näköisiä!

Kun juttelimme jälkeen päin, kuka oli paras, siis jos olisi ihan pakko valita, niin herra 13v oli sitä mieltä, että kaikki - ihan kaikki! Mie taas kallistun piirun verran Pamela-tätiin...koska en vaan voinut sille mitään, että se oli niin huvittava. Kun Sorkkarauta-Salonen/Pamela lauloi biisin Mistä tuntee naisen, se oli hykerrrryttävää!

Mutta - Heinähattu, Vilttitossu ja Pamela-täti on hauska ja viihdyttävä näytelmä kaikin puolin ja sopii ihan kaiken ikäisille! Kannatti ajella taas sinne keskelle ei mitän, *tirsk*

Kuvat: http://www.korvenkylankesateatteri.fi/

Häiriötekijä

Synkähköt iltamat Q-teatterissa. 

Olipas kiva lauantai, kun saavuin herra 13v:n kanssa Isolle Kirkolle. Auto parkkiin ja baanalle. Ah, jos vaikka mitä ja sitten Tunturikadulle, missä olimme ekana, tyyliin vain nopeat elävät. Kiva, ei käteistä ja pankkikorttikone nikotteli. Lapsi osti äidille lasillisen sherryä ja iltamat saattoivat alkaa. Tavoillemme aina niin uskollisina rynnimme etupenkkiin ja mitvit, ei ollut synkkyydestä tietoakaan...

Ha-ha-ha ja miten vaan pani naurattamaan. Onneksi olin laittanut vedenkestävää silmämeikkiä. Kaikki se pirullisuus, se mustaakin mustempi synkkyys, hullu vinksahtaneisuus, se oli niin hyvän maun vastaista, että osu ja upposi!

Häiriötekijä on näytelmäkimara pieniä, mutta silti suuria ja puhuttelevia tarinoita. Käsikirjoitus oli työryhmän, mikä oli onnistunut siinä ihan loistavasti. Jos pitäisi valita, niin ei voisi, ei mitenkään sitä, mikä olisi paras tai puhuttelevin, joten en tee sitä. Valikoin vain ne, mitkä olivat henkilökohtaisimmat, joten nyt seuraa suuri paljastus!

Koska osa tarinoista tuli videolta, se antoi vaihtelua ja oli ihan näppärää. Eero Ritala esitti siellä filmissä tyyppiä, joka kaivoi muovipussista sen kamalan einesruuan ja oli oksentaa.... Juu, oksens... ja niin melkein minäkin, vaikka nauroin vedet silmissä, koska eläydyin niin siihen, että sen oli pakko olla maksalaatikkoa - YRK!
Toinen henkkarijuttu oli se kun äiti kuolee.... Kyllä, meillä on kotona puhuttu siitä moneen kertaan, millaista se on kun minä, lasteni äiti, kuolen ja meni aika lailla nappiin tässä Häiriötekijässä. Tuli siis niin suoraan, että ulvoimme naurusta.

Kaikki näyttelijäsuoritukset olivat niin mahtavia ja joka tarina niin koskettava. Valojen käyttö oli sitä luokkaa, että meinasin mennä sekaisin. Miten niillä saikin sellaisen tunnelman, että luuli jo, että minunko päässä kaikki tapahtui?

Suosittelen tätä kokemusta ! En kaikille, vaan niille, joilla on avoin mieli. Menkää ja nähkää lavalla Tommi Korpela, Elina Knihtilä, Elena Leeve, Lotta Kaihua, Pirjo Lonka ja Eero Ritala.

Kuvat: Pate Pesonius

Kerjäläinen ja jänis

Tuomas Kyrö on rustannut kirjan, mikä muistuttaa Arto Paasilinnan kirjaa Jäniksen vuosi. Olen lukenut, molemmat. Pidän jäniksistä ja miehistä, jotka kulkevat omia polkujaan(läppä).

Anjalankosken teatteri oli paikka, missä kävimme katsomassa kuinka Kerjäinen ja jänis esittettiin teatteriesityksenä. Kyllä, se oli oikein hyvä. Tekstiä tuli niin, että heikompia tai hienompia hirvitti.

Kerjäläinen on Vatanescu, mies joka on tullut Suomeen Romaniasta siinä toivossa, että saa hankituksi pojalleen nappulakengät. Luulisi olevan ihan pala kakkua, mutta ei ole. Vatanescusta selviää ihan loistavasti Antti Lillman, joka on osaansa tyytyväinen. Jänis vai kani, kenties se jäniini, tupsahtaa kuvioihin ja tuntuu aluksi olevan ainoa Vatanescun ystävä.

Muita ihmisiä hän kohtaa matkallaan, missä hän kiertää Suomea aina Lapin hillasoita myöten. Näitä kaikkia lukuisia muita tyyppejä esittää kuusi näyttelijää ja heillä sitten vain 24 roolia. Roolit vaan vaihtuvat todella hyvin ja niistä nauttii, sillä kukaan ei tunnu toistavan itseään. Jaana Kurittu oli erittäin onnistunut kiinalainen ja Johanna Merimetso työvoimaneuvojana.

Vatanescu on kiltti ja hyvätahtoinen ja haluaa vain ne nappulakengät ja on valmis tekemään töitä, mutta saako töitä, kun ei ole mitään vakituista, ei edes osoitetta. Byrokratian rattaissa rapsuu, niin että panee ihan harmittamaan. Kun joukossa on vielä järjestäytynyt rikollisuus ja vähän kaikkea muutakin, jopa romantiikkaa, on kasassa varsin oiva keitos, jonka voi nautinnolla ryystää.

Kuvat: Heikki Honkakoski

Kaikkinainen toteutus oli ihanaa oivaltamista, mikä tuntui ainakin tämän katsojan mielestä palkitsevalta.

Kannattaa mennä katsomaan ja laittaa tarpeeksi vaattetta päälle, sillä minua paleli.

Todellinen löytö

Kouvolan teatterissa esitettiin Todellinen löytö. Alunperin se meni pienellä näyttämöllä, mutta koska ei sinne keritty, näimme sen isolla näyttämöllä.

Vain neljä näyttelijää, joista kaksi hyppäsi vaikka kuinka monessa roolissa ja se teki näytelmästä mielenkiintoisen. Kuinka joku menee jonnekin ja tulee ihan muualta täysin eri henkilönä, no välillä vain ääninä ja sekin oli suorastaan hauskaa.

Kaikki tapahtuu kirpputorilla, missä työntekijöinä ovat Susan(Satu Taalikainen) ja Fraser(Arimo Haltsonen). He ovat hyviä ystäviä, sillä sellaine olettamus on, että Fraser on mieltynyt miehiin. Susan on eronnut yksinhuoltaja, hiukan katkeroitunut ex-miehelleen ja surkuttelee oloaan, jota Fraser yrittää kohentaa. Kirpputorin erittäin energinen "Johtaja" on Marjorie(Niina Sillanpää). David(Raimo Räty) on naapurista, rauhallinen ja charmantti leskimies.

Kaikki farssin ainekset ovat kasassa, väärinkäsityksiä ja ees sun taas menoa. Kaikkea mahdollista kun voi tapahtua. Piristävää oli kuitenkin Niina Sillanpään esittämät roolit, joita oli kuusi. Hän oli vaan niin hyvä, fyysisesti ja sanallisesti, että olisi kuunnellut ja katellut vieläkin enemmän. Arimo Haltsosen rooleja oli myös kuusi ja nekin olivat herkullisia.
Satu Taalikaisen aika meni Susanina olemiseen ja Raimo Räty pysytteli vain Davidina.

Todellinen löytö oli sellainen hassu hauska ja harmiton, missä ei voinut millään muotoa muuta kuin hymyillä ja olla hyvällä tuulella. Vaikka kyllä jäin miettimään, että mitä kävi Fraserille....

Kuva: Marja Seppälä